Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 16.03.2015 Pykälä 38


 

 

38 §

 56/01.02.01/2014

 

Tytäryhteisöjen hallitusten palkkioperusteet

 

 

 

 

PSSHP:n määräysvallassa on kolme osakeyhtiömuotoista tytäryhteisöä: Sakupe Oy, Kiinteistö Oy Mustinlampi ja Kiinteistö Oy Isoharja. Sakupe Oy on esittänyt yhtiön hallituksen jäsenten palkkiokäytännön muuttamista siten, että kustakin hallituksen kokouksesta maksettavan kokouspalkkion lisäksi hallituksen puheenjohtajalle maksettaisiin erillinen vuosipalkkio ja sen lisäksi hallituksen jäsenille ja puheenjohtajalle maksettaisiin ansionmenetyskorvaus toteutuneen ansionmenetyksen mukaisesti.

 

Osakeyhtiön yhtiökokous päättää yhtiön maksamista kokouspalkkioista, joten kuntayhtymän hallitus ei ole toimivaltainen ottamaan asiaan kantaa, mutta se voi omistajanohjauksellisin keinoin evästää osakkeenomistajan, eli PSSHP:n edustajaa käyttämään äänivaltaansa kuntayhtymän tavoitteiden mukaisesti.

 

On syytä harkita, tulisiko kuntayhtymän määräysvallassa olevien tytäryhteisöjen hallitusten palkkioperusteita yhtenäistää riippuen muiden muassa hallitusten jäsenten vastuun ja yhtiön harjoittaman liiketoiminnan luonteen mukaisesti.

 

 

 

Esitys                                 

Sairaanhoitopiirin johtaja:

 

Hallitus käy evästyskeskustelun asiasta ja päättää yhtiökokousedustajalle annettavista ohjeista.

 

 

Päätös                               

Esittelijä poisti asian esityslistalta.