Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 04.05.2015 Pykälä 63


 

 

63 §

 236/02.05.04/2015

 

Pitkäaikaisen lainan ottaminen ja korkosuojausten tekeminen

 

 

Kuntayhtymän hallitus 4.5.2015 63 §

 

Kuntayhtymän hallitus 24.10.2011 /122 §

 

Valtuusto on vuoden 2011 talousarviokäsittelyn yhteydessä hyväksynyt valtuudet hallitukselle ottaa pitkäaikaista lainaa vuosien 2011 - 2013 investointien rahoitusta varten siten, että lainapääoma kasvaa enintään 60 miljoonaa euroa.

 

Vuoden 2011 aikana lainaa ei ole tarvinnut ottaa. Vuoden 2012 alkupuolelta alkaen hyväksytty investointiohjelma edellyttää lainoitusta.

 

Vuoden 2011 lopussa kuntayhtymän pitkäaikaisten lainojen yhteismäärä on noin 5 miljoonaa euroa. Vuosittaiset lyhennykset ovat noin miljoona euroa.

 

Tämän hetken arvion mukaan vuosien 2012 - 2013 lainatarve investointiohjelman mukaisiin rakennushankkeisiin (lähinnä B11-rakennuksen rahoitukseen) on noin 55 miljoonaa euroa.

 

Tällä hetkellä lainamarkkinoilta saa erittäin edullisesti lainaa. Edullisimpia ovat lyhyeen korkoon sidotut lainat. Myös ns. pitkät korot ovat viime aikoina tulleet alaspäin. Toisaalta lainamarkkinat voivat nopeastikin muuttua ja korkojen heilahtelua voi tapahtua molempiin suuntiin.

 

Sairaanhoitopiirin on syytä varautua investointien rahoitukseen lainarahoituksella ainakin kahdeksi vuodeksi. Tältä varalta on syytä hyvissä ajoin kilpailuttaa nostettavat lainat. Rahalaitokset kilpailevat antolainoista lähinnä korkomarginaaleilla.

 

Lainan saannin lisäksi on syytä varautua myös siihen, että korkomarkkinoiden jyrkiltä muutoksilta voidaan suojautua. Tätä varten pankkien kanssa on syytä tehdä johdannaissopimuksia koskeva yleissopimus. Yleissopimuksissa noudatetaan finanssivalvonnan suosituksia.

 

Johtosäännön soveltamisohjeiden mukaan hallitus voi siirtää päätösvaltuuksiaan lainanottoon sairaanhoitopiirin johtajalle tai talousjohtajalle. Vieraan pääoman hankinta ei kuulu hankintalain piiriin. Pitkäaikainen lainanotto on kuitenkin pääsääntöisesti kilpailutettava.

 

Talousjohtajan esitys:

 

Esitän, että hallitus päättää:

 

1.     Ottaa pitkäaikaista lainaa vuosina 2012 - 2013 enintään 60 miljoonaa euroa jaksottamalla lainaerien nostot siten, että sairaanhoitopiirin maksuvalmius turvataan.

 

        Sairaanhoitopiirin johtaja valtuutetaan päättämään kilpailutuksen perusteella rahalaitosten kanssa lainaehdoista.

 

        Talousjohtaja päättää lainojen nostosta siten, että maksuvalmius turvataan.

 

2.     Rahalaitosten kanssa tehdään korkosuojausten yleissopimukset. Sopimukset allekirjoittavat sairaanhoitopiirin johtaja ja talousjohtaja.              

 

3.     Korkosuojauksia käytetään tarpeen vaatiessa siten, että vuoden 2013 lopussa olevasta lainapääomasta vähintään noin puolet on korkosuojattuja vähintään viideksi (5) vuodeksi eteenpäin. Suojaussopimuksia voidaan tehdä valitsemalla kiinteä korko tai sitä vastaava korkosuojaus.

 

        Talousjohtaja valtuutetaan tekemään tarvittaessa suojaussopimuksia edellä mainittujen periaatteiden mukaisesti.

 

YH

 

Esitys                             Sairaanhoitopiirin johtaja:

                                      

Hallitus päättää hyväksyä talousjohtajan esityksen.

 

Päätös                            Kuntayhtymän hallitus:

                                      

Hallitus päätti yksimielisesti hyväksyä sairaanhoitopiirin johtajan

esityksen.

 

 

Kuntayhtymän hallitus 4.3.2013

 

Kuntayhtymän hallitus päätti 24.10.2011 (122 §) ottaa 60,0 M€ lainaa vuosien 2012 ja 2013 investointeja varten. Edellä mainittu 60,0 M€:n lainamäärä tullaan nostamaan 30.4.2013 mennessä. B11 – projektin eteneminen, masterplanin toteuttamisen käynnistäminen sekä muut investoinnit edellyttävät edelleen lainanottamista tulevina vuosina.

 

Esitys                            Sairaanhoitopiirin johtaja:

 

Yhtymähallitus päättää ottaa lainaa 1.5.2013 – 31.12.2015 enintään 134,0 M€. Vuotuinen laina-määrä vahvistetaan kunkin vuoden talousarviossa.

 

1. Sairaanhoitopiirin johtaja valtuutetaan päättämään kilpailutuksen perusteella rahalaitosten kanssa lainaehdoista.

 

     Talousjohtaja päättää lainojen nostosta siten, että maksuvalmius turvataan.

    

2.  Korkosuojauksia käytetään tarpeen vaatiessa siten, että vuoden 2015 lopussa olevasta lainapääomasta vähintään noin puolet on korkosuojattuja vähintään viideksi (5) vuodeksi eteenpäin. Suojaussopimuksia voidaan tehdä valitsemalla kiinteä korko tai sitä vastaava korkosuojaus.

 

        Talousjohtaja valtuutetaan tekemään tarvittaessa suojaussopimuksia edellä mainittujen periaatteiden mukaisesti.

 

 

Päätös                           Kuntayhtymän hallitus:

 

Hallitus päätti yksimielisesti hyväksyä sairaanhoitopiirin johtajan esityksen.

 

 

Kuntayhtymän hallitus 4.5.2015

 

Vuosina 2012 – 2015 Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri on ottanut lainaa lähinnä Kaari- ja Sädesairaalarakentamiseen. Masterplanin mukainen peruskorjaus käynnistyy vuonna 2015, joten rahoitustarve jatkuu myös tulevina vuosina.

 

Kuntayhtymän hallitus päätti 4.3.2013 ottaa 135 M€ lainaa investointeja varten. 25.5.2015 em. lainapäätöksestä on käytetty 130 M€.

 

Vuoden 2014 tilinpäätöksessä sairaanhoitopiirillä oli pitkäaikaista lainaa 129,4 M€. KYS –konsernissa lainaa oli 204,5 M€.

 

 

 

Esitys                                 

Sairaanhoitopiirin johtaja:

 

Hallitus päättää ottaa lainaa 1.6.2015 – 31.12.2017 enintään 120,0 M€. Vuotuinen laina-määrä vahvistetaan kunkin vuoden talousarviossa.

 

1. Sairaanhoitopiirin johtaja valtuutetaan päättämään kilpailutuksen perusteella rahalaitosten kanssa lainaehdoista.

 

Talousjohtaja päättää lainojen nostosta siten, että maksuvalmius turvataan.

                            

2. Korkosuojauksia käytetään tarpeen vaatiessa siten, että lainapääomasta noin 40 % - 70 % on korkosuojattua vähintään viideksi (5) vuodeksi eteenpäin. Suojaussopimuksia voidaan tehdä valitsemalla kiinteä korko tai sitä vastaava korkosuojaus.

 

Talousjohtaja valtuutetaan tekemään tarvittaessa suojaussopimuksia edellä mainittujen periaatteiden mukaisesti.

 

 

 

Päätös                               

Esitys hyväksyttiin.