Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 15.06.2015 Pykälä 93


 

 

93 §

 274/01.02.00/2015

 

Lomarahojen maksatus vuonna 2015

 

 

Kuntayhtymän hallitus 15.6.2015 93 §

 

Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen IV-luvun 19 § 2 momentissa todetaan, että lomaraha maksetaan elokuun palkanmaksun yhteydessä, ellei paikallisesti toisin sovita. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä on jo 1990-luvun alkupuolelta lähtien sovittu vuosittain ammattijärjestöjen kanssa, että lomaraha maksetaan heinäkuun varsinaisen palkanmaksupäivän yhteydessä. Samalla on sovittu siitä, että vuosilomapalkka maksetaan normaalina palkanmaksupäivänä, eikä sen maksatusta siirretä loman alkuun.

 

Henkilöstöjohtaja on neuvotellut asiasta kaikkien ammattijärjestöjen pääluottamusmiesten kanssa ja kaikille sopii entinen menettely.

 

Esitys                                 

Sairaanhoitopiirin johtaja:

 

Hallitus päättää, että sairaanhoitopiirissä maksetaan vuonna 2015 lomaraha heinäkuun varsinaisen palkanmaksupäivän yhteydessä ja että lomapalkat maksetaan normaalina palkanmaksupäivänä.

 

 

Päätös                               

Esitys hyväksyttiin.