Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 24.08.2015 Pykälä 112


 

 

112 §

 57/00.01.05.00/2015

 

Kansainvälinen terveysmatkailuhankkeen yhteistyösopimus

 

 

Kuntayhtymän hallitus 24.8.2015 112 §

 

Hallitus on kokouksessaan 2.3.2015 § 20 käsitellyt kansainvälisen terveysmatkailun pilotointihankkeen tuloksia ja päättänyt, että KYS on mukana Kuopion alueesta kansainvälisen terveysmatkailun kärki-hankkeessa vuosina 2015 – 2016.

 

Jatkohankkeeseen liittyen hankeen osapuolet ovat neuvotelleet ERILLISENÄ LIITTEENÄ olevan yhteistyösopimuksen (ei-julkinen, laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 24 § 1 mom. 20 – kohta).

 

 

 

Esitys                                 

Johtajaylilääkäri:

 

Hallitus hyväksyy erillisenä liitteenä olevan sopimusluonnoksen.

 

 

Päätös                               

Merkittiin, että Minna Reijonen poistui kokouksesta esteellisenä tämän asian käsittelyn ajaksi (yhteisöjäävi, Kuopion kaupunginhallituksen jäsen). Esteellisyys hyväksyttiin.

 

Esitys hyväksyttiin.

 

 

 

 

Liitteet

18

Sopimus