Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 14.12.2015 Pykälä 177


 

 

177 §

 29/01.01.01.01/2015

 

Henkilöstöjohtajan viran täyttäminen

 

 

Kuntayhtymän hallitus 14.12.2015 177 §

 

Kuopion yliopistollisessa sairaalassa on ollut haettavana henkilöstöjohtajan virka seuraavalla hakuilmoituksella:

 

Nykyisen viranhaltijan siirtyessä eläkkeelle on Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä Kuopiossa haettavana 21.9.2015 klo 15.00 mennessä henkilöstöjohtajan virka.

 

Henkilöstöjohtaja kuuluu sairaanhoitopiirin johtaviin viranhaltijoihin. Hän johtaa ja kehittää henkilöstöhallintoa, ohjaa palvelualueiden toimintaa, toimii KT-yhteyshenkilönä sekä vastaa työnantajan edunvalvonnasta. Hän toimii myös henkilöstöhallinnon palveluyksikön johtajana vastaten henkilöstöpolitiikan, turvallisuuden ja työhyvinvoinnin kehittämisestä sekä muista johtosäännössä määrätyistä tai sairaanhoitopiirin johtajan määräämistä tehtävistä. Virkaan valittava osallistuu sairaanhoitopiirin uudistuvan strategian valmisteluun johtoryhmän jäsenenä.

 

Kelpoisuusvaatimuksina virkaan ovat ylempi korkeakoulututkinto ja kokemus henkilöstöhallinnon johtotehtävistä.

 

Arvostamme näkemystä ja näyttöjä strategisesta henkilöstöjohtamisesta sekä hyviä yhteistyö-, vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja.

 

Virka täytetään 1.1.2016 tai sopimuksen mukaan. Virkaan sovelletaan kokonaispalkkausta. Hakija voi esittää palkkatoivomuksensa. Virkaan valitun tulee ennen viran vastaanottamista esittää työterveyshuollon ammattihenkilön antama hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan.

 

Haku tapahtuu ensisijaisesti sähköisesti, työpaikkailmoituksen yhteydessä olevasta linkistä Kuntarekry - järjestelmällä.

 

Lisätietoja antavat sairaanhoitopiirin johtaja Risto Miettunen, puh. 044 711 3588 ja henkilöstöjohtaja Pekka Poikolainen, puh. 044 717 2021.

 

 

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KY

31.8.2015

 

Määräaikaan mennessä virkaan tuli 41 hakemusta. Hakijayhteenveto esitellään kokouksessa.

 

Hakijoista seitsemän kutsuttiin haastatteluun, jonka suorittivat sairaanhoitopiirin johtaja Risto Miettunen, johtajaylilääkäri Jorma Penttinen, hallintoylihoitaja Merja Miettinen ja aluepäällikkö Terhi Tuukkanen PD Personnel Development Oy Ltd:stä.

 

 

Hakijoista kolme lähetettiin psykologiseen soveltuvuustestiin. Testauksen suoritti PD Personnel Development Oy Ltd. Sairaanhoitopiirin johtaja esittelee kokouksessa haastattelupöytäkirjan ja soveltuvuustestin tulokset.

 

 

 

Esitys                                 

Sairaanhoitopiirin johtaja:

 

Hallitus päättää valita henkilöstöjohtajan virkaan oikeustieteen maisteri Janne Niemeläisen 1.3.2016 alkaen tai sopimuksen mukaan 7.300 €/kk kokonaispalkalla. 

 

Virkaan valitun tulee ennen viran vastaanottamista esittää työterveys-huollon ammattihenkilön antama hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan.

 

Haastattelujen ja soveltuvuustestien perusteella Janne Niemeläinen vastaa parhaiten tehtävän edellyttämiä vaatimuksia. 

 

 

 

Päätös                               

Esitys hyväksyttiin.