Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 14.01.2015 Pykälä 4


 

 

4 §

 35/00.03.00/2015

 

Vuoden 2014 arviointikertomus

 

 

Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelman mukaan kuntayhtymän johto tulee antamaan lautakunnalle selonteon vuoden 2014 tilinpäätöksestä maaliskuun kokouksessa (25.3.2015). Samalla käynnistyy arviointikertomuksen varsinainen valmistelu. Tässä vaiheessa on kuitenkin hyvä käydä keskustelua arviointikertomuksen rakenteeseen, esittämistapaan ja sisältöön liittyvistä asioista.

 

 

 

Esitys                                 

Reviisori:

 

Tarkastuslautakunta käy arviointikertomuksen valmistelun pohjaksi keskustelun sen rakenteeseen, esittämistapaan ja sisältöön liittyvistä asioista ja antaa reviisorille ohjeet jatkovalmistelun pohjaksi.

 

 

 

 

Päätös                               

Tarkastuslautakunta kävi keskustelun arviointikertomuksen laadinnan perusteista ja antoi reviisorille evästykset valmistelun pohjaksi.

 

Tarkastuslautakunta päivitti työohjelmaa kevään kokousten osalta seuraavasti:

 

Työohjelmassa oleva kokous 25.3.2015 siirretään pidettäväksi 19.3.2015 klo 13.00.

 

Työohjelmaan sisältyvien kokousten lisäksi pidetään kokous 15.4.2015 klo 13.00.

 

Työohjelmassa olevan kokouksen 29.4.2015 alkamisajankohdaksi muutetaan klo 12.00.