Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kysterin johtokunta
Pöytäkirja 31.03.2015 Pykälä 26



 

 

26 §

 182/02.05.00/2015

 

Pitkäaikaismaksun määräämisen perusteet

 

 

Kysterin johtokunta 31.3.2015 26 §

 

Pitkäaikaismaksuista päättäminen on toimitusjohtajan päätöksellä delegoitu hallintopäällikölle. Johtokunnan tehtäviin kuuluu Kysterin toimintaohjeista päättäminen. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain mukaan kunnan monijäseninen elin päättää ohjeista, joiden perusteella tulojen ja menojen harkinta on mahdollista. Lisäksi joka vuosi muuttuvat verohallinnon ohjeet kunnittain, joita käytetään metsätulon laskennassa tuloksi.

Ohessa on päivitetty ohje pitkäaikaismaksun määräämiseksi. Ohjeen mukaan huomioidaan jatkossa lisäksi maistraatin perimän edunvalvontaan liittyvä tilintarkastusmaksu. Lisäksi ohjeessa on metsän keskimääräinen tuotto vuonna 2015 kunnittain.

 

 

 

Esitys                                 

Toimitusjohtaja:

 

Johtokunta hyväksyy liitteen mukaisen ohjeistuksen yksilöllisten pitkäaikaismaksujen määräämisessä.

 

 

Päätös                               

Kysterin johtokunta:

 

Johtokunta hyväksyi päivitetyn ohjeistuksen pitkäaikaismaksujen määräämisessä.

 

 

 

 

Liitteet

6

Liite Pitkäaikasimaksujen määrääminen.pdf