Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusterveydenhuollon ja vanhusten laitoshoidon tilaajatoimikunta
Pöytäkirja 09.03.2015 Pykälä 6


 

 

6 §

 130/00.01.01.01/2015

 

Kolmen vuodeosastopaikan uudelleenkäyttöönotto ja yhden sairaanhoitajan uudelleenpalkkaaminen Juankosken terveyskeskuksen vuodeosastolle

 

 

 

 

Kuopio on supistamassa Nilsiän vuodeosaston toimintaa vuoden 2015 kesäkuun loppuun mennessä. Muutos johtuu osaston sisäilmaongelmista sekä päivystysasetuksen ja palvelurakenteen muutoksista. Osaston 20 paikasta 12 vaihtuvaa sairaansijaa joudutaan järjestämään muualta mm. lähialueen terveyskeskuksista. Kuopion kaupungin sairaalapalveluiden palvelupäällikkö, ylilääkäri Tuija Jääskeläisen mukaan Kuopiolla on Juankosken kanssa sopimus, jonka mukaan oman väestön tarpeen ylittävää sairaalahoitoa myydään Kuopiolle. Nilsiän vuodeosaston toiminnan vähenemisen myötä on käynnistynyt keskustelu Nilsiän vuodeosastolla olevien potilaiden osastohoidosta Juankosken vuodeosastolla.


Johtokunta päätti vuonna 2013 vähentää Koillis-Savon palveluyksikössä Juankoskella kolme (3) vuodepaikkaa vuonna 2014. Tähän liittyen yksi (1) sairaanhoitajan vakanssi on täyttämättä. Kyseisellä päätöksellä pyrittiin ikäihmisten laatusuosituksen mukaiseen palvelurakennemuutokseen, jossa toimintoja tarkastellaan kuntatasolla ehyinä asiakaslähtöisinä prosesseina ja palveluketjun toimivuus ratkaisee palvelutason ja kustannukset.


Kysterin toimeenpanohankkeen valmistelussa on sovittu järjestämispäätöksessä seuraavaa: Kysterin talousarvion tuotot ja menot määräytyvät palvelusopimuksessa sovittujen muutosten mukaisesti. Tuottajan ei tule lisätä tai vähentää palvelutuotantoaan sopimuskauden aikana muutoin kuin palvelusopimuksessa sovitulla tavalla.

 
Vuoden 2015 hyväksytyssä palvelusopimuksessa lyhyen vuodeosastohoidon hoitopäivämääräksi arvioitiin Koillis-Savossa 15 708 (kpl) hintaa
238 €/hpv. Pitkäaikaishoitopäiviä ei ole ollenkaan, koska nämä korvautuvat kunnan suunnitelmien ja investointimahdollisuuksien mukaisesti tehostetulla palveluasumisella. Niin akuuttihoidon kuin pitkäaikaishoidonkin osalta tarvittaessa tarkistetaan hoitopäivien tarvetta suunnitteluvuoden aikana.

Juankosken vuodeosastolla on ajoittain ilmennyt pula paikoista Kuopion kasvaneen tarpeen vuoksi. Kaupunginjohtaja Petri Kangasperko on esittänyt, että Juankosken vuodeosastolla otettaisiin vuonna 2014 käytöstä poistetut kolme (3) sairaansijaa takaisin käyttöön ja yksi (1) sairaanhoitajan vakanssi täytettäisiin.

 

 

 


 

Esitys                                 

Johtajaylilääkäri:

 

Johtokunta on siirtänyt asian käsittelyn tilaajatoimikunnalle sopijapuolina olevien kuntien ja sairaanhoitopiirin yhteisen näkemyksen luomiseksi ulkokuntalaisten potilaiden sijoittamisesta vakinaisempaan hoitoon vuodeosastoille Kysterin kunnissa vastoin vuoden 2015 hyväksyttyä palvelusopimusta laitoshoidosta ja toiminnan tavoitteista.

 

 

Päätös                               

Tilaajatoimikunta suhtautuu kriittisesti palvelutuotannon lisäämiseen sopimuskauden aikana muutoin kuin palvelusopimuksessa sovitulla tavalla.