Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Erva-tutkimustoimikunta
Pöytäkirja 10.11.2015 Pykälä 16


 

 

16 §

 109/00.00.01.00.02/2015

 

Erva-toimihenkilöiden toimet kaudella 2016-2019

 

 

Erva-tutkimustoimikunta 10.11.2015 16 §

 

Erva-tutkimustoimikunta päätti 15.5.2012 kokouksessaan perustaa erva-tutkimuskoordinaattorin ja erva-biostatistikon toimet määräaikaisiksi vuoden 2013 alusta vuoden 2015 loppuun. Erva-tutkimuskoordinaattorin tehtävänä on ollut muun muassa erva-tutkimustoimikunnan käytännön toiminnan hallintaan ja ylläpitämiseen liittyvät tehtävät. Erva-tutkimuskoordinaattorin tehtävänä on ollut huolehtia VTR:n käytännön hallinnoinnista KYS erva-alueella (ml. VTR-hakujen valmistelu, arvioinnin käytännön järjestelyt ja raportointi sosiaali- ja terveysministeriölle) sekä osallistua VTR:een liittyvien käytäntöjen ja toimintatapojen kehittämiseen erva-alueella (ml. hakumenettelyiden edelleen kehittäminen). Erva-biostatistikon tehtäviin on kuulunut auttaa ja opastaa KYS erva-alueen henkilöstöä terveystieteellisen tutkimuksen tilastollisissa kysymyksissä. Erva-tutkimuskoordinaattorin ja erva-biostatistikon toimialueena on ollut KYS erva-alue ja sijoituspaikkana PSSHP (KYS / Tiedepalvelukeskus). Erva-toimihenkilöiden kustannukset on erotettu KYS erva-alueen saamasta VTRsta, ennen rahoituksen jakamista hakemusten perusteella VTR-kelpoisille organisaatioille.

 

Nelivuotiskauden erva-toimihenkilöiden toimenkuvat ovat tarkentuneet ja tehtävässä tarvittava asiantuntijuus on lisääntynyt. Erva-biostatistikko on avustanut vuonna 2015 lokakuuhun mennessä 217 erva-alueen tutkijaa. Erva-biostatistikko on ollut kirjoittajana 16 tieteellisessä julkaisussa sekä 20 artikkelin kiitoksissa. Erva-tutkimuskoordinaattori tiedottaa erva-alueen toimijoita kansallisista ja kansainvälisistä rahoitusmahdollisuuksista (mm. EU-rahoitus), koulutuksista ja tapahtumista sekä avustaa erva-alueen tutkijoita kansainvälisten rahoitushakemusten laadinnassa. Erva-tutkimuskoordinaattorin tehtäviin on lisäksi sisällytetty tiedeviestintä (Tiedepalvelukeskuksen uutiskirjeen laatiminen ja jakelu sekä Tiedepalvelukeskuksen internet- ja intrasivujen ylläpito ja kehittäminen).

 

 

Esitys                                 

Tutkimusjohtaja:

 

Erva-tutkimustoimikunta päättää jatkaa tehtäviä nykyisin hoitavien erva-biostatistikon ja erva-tutkimuskoordinaattorin työsuhteita määräaikaisena seuraavalle nelivuotiskaudelle 1.1.2016 -31.12.2019.

 

 

Päätös                               

Ennen päätöksen tekoa tutkimuspäällikkö Kirsi Luoto esitti kuinka erva-biostatistikon työpanos on jakautunut erva-alueen organisaatioille kokouspäivään mennssä. Palveluita on käyttänyt 221 henkilöä, joista PSSHP:stä 183 henkilöä (83 %), KSSHP:stä 20 henkilöä (9 %), PKSSK:stä 14 henkilöä  (6 %), ESSHP:stä kaksi henkilöä (1 %) ja ISSHP:stä kaksi henkilöä (1 %). Toimihenkilöiden palveluista on tiedotettu uutiskirjeessä, PSSHP:n intra- ja internetsivuilla, tutkijoiden sähköpostijakelulistojen kautta, erva-tutkimustoimikunnan kokouksissa sekä organisaatiovierailuilla erva-alueen organisaatioissa.

 

Toimikunta hyväksyi esityksen yksimielisesti.

 

Erva-tutkimuskoordinaattori ei esteellisyyden vuoksi osallistunut asian käsittelyyn.