Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kysterin johtokunta
Pöytäkirja 18.08.2015 Pykälä 56


 

 

56 §

 335/01.00.00/2015

 

Harmonisointi II ryhmän perustaminen

 

 

Kysterin johtokunta 18.8.2015 56 §

 

Kysterin johtokunnassa 21.11.2011 perustettiin määräaikainen ns. harmonisointityöryhmä, joka koordinoi yhteen Kysterin henkilöstöhallintoon liittyviä yhtenäistettäviä asioita. Tässä työryhmässä oli ammattijärjestöjen ja virkamiesten edustus. Ryhmän suunnitelmallinen työskentely päättyi 27.11.2013. Ryhmän jäsenet toivoivat tämänkaltaisen yhteistyön jatkuvan epävirallisemmassa muodossa esimerkiksi taloussuunnitelman yhteydessä, ja muutoinkin kun on tarvetta informoida muuttuvista henkilöstöhallintoon liittyvistä asioista. Lisäksi todettiin, että järjestöjen on mahdollista pyytää paikallista neuvottelua.

 

Ammattijärjestö Tehyn kanssa käydyssä epävirallisessa neuvottelussa todettiin tarpeelliseksi jatkaa Kysterin henkilöstöön liittyvien asioiden ja toimintaperiaatteiden yhtenäistämistyötä. Tässä toiminnassa luotaisiin yhtenäiset perusteet päätöksentekoon liittyville ratkaisuille. Valmistelutyöhön kuuluisi ammattiryhmien osaamistasokuvausten laatiminen, tehtäväkuvien ja työn vaativuuden arvioinnin täsmentäminen, yhtenäisistä ammattinimikkeistä esitysten laatiminen ja palkkaharmonisaation arviointi.  Edellä kuvattujen asioihin liittyvien ratkaisujen saamiseksi esitetään perustettavaksi Kysterin harmonisointiryhmä II. Tämä ryhmä toimisi ohjausryhmän luonteisesti valmistellen eteenpäin päätöksentekoon sovittavaksi vietäviä asioita. Ryhmän jäseniksi tullaan pyytämään järjestöjen ja Kysterin johdon edustus sekä Kysin henkilöstöjohtaja.

 

Esitys                                 

Toimitusjohtaja:

 

Johtokunta hyväksyy edellä esitetyn Kysterin harmonisointiryhmä II:sen perustettavaksi.

 

 

Päätös                               

Kysterin johtokunta:

 

Johtokunta hyväksyi toimitusjohtajan esityksen.