Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kysterin johtokunta
Pöytäkirja 15.12.2015 Pykälä 97



 

 

97 §

 336/00.02.07/2015

 

Kysterin jälkilasku Tervon kunnalle

 

 

Kysterin johtokunta 15.12.2015 97 §

 

Kysterin liikelaitos on tarkistanut ja korjannut vuosien 2013-2014  kuntalaskutusta Nilakan palvelualueella siten, että Tervon kunnalle on kohdistettu yhteensä  87 223,18€:n lasku.

 

Kysteri on esittänyt Tervon kunnalle maksusuunnitelman, jossa perittävä summa on jaettu maksettavaksi kolmen kuukauden aikana vuoden 2015 loppuun mennessä.

 

Koska nyt laskutettava saatava on kertynyt kahden vuoden aikana Kysterin omasta virheellisestä laskutusperusteen soveltamisesta, pitää Tervon kunnanhallitus kohtuullisena, että jälkimaksujen aikataulu jakautuisi pidemmälle ajalle. Jälkilaskutus ei vaikuta kunnan tuloslaskelmaan vaan se käsitellään taseessa edellisten vuosien yli/alijäämässä.

 

Tervon kunnanhallitus on kunnanjohtajan päätösesityksellä (LIITE) hyväksynyt Kysterin vuosia 2013 ja 2014 koskevan jälkilaskutuksen, mutta esittää Kysterille maksuajan pidentämistä siten, että yksi erä maksetaan vuoden 2015 loppuun mennessä ja kaksi muuta erää vuoden 2016 loppuun mennessä erikseen sovittavalla tavalla.

 

Kysteri on esittänyt jälkilaskutuskunnille vastaavanlaisen maksusuunnitelman, jossa kunnalta perittävä summa on jaettu maksettavaksi kolmen kuukauden aikana laskussa merkittyyn eräpäivään mennessä  vuoden 2015 loppuun mennessä. Palautukset on tarkoitus maksaa joulukuussa 2015.

Huomioitava on, että Perustamissopimuksen 25 §:n (LIITE) mukaan:” Kuntien korvausten tai potilailta ja asiakkailta perittävien palvelumaksujen viivästyessä liikelaitos perii korkolain 4 § 3. momentin mukaisen viivästyskoron.”  Korkolain muutoksen myötä 3. momentti on poistunut ja sovelletaan 1. momenttia. Koska perustamissopimuksessa on sovittu viivästyskoron käytöstä, noudatetaan viivästyskoron laskentaa korkolain (LIITE) mukaan.

Viivästyskoron määrä on korkolain mukaan 1.7. lukien 7,50 % (LIITE)

 

 

Esitys                                 

Toimitusjohtaja:

 

Johtokunta päättää Tervon kunnan esitykseen, että  toimitaan liikelaitoksen perustamissopimuksen 25 §:n pykälän mukaisesti kuntien korvausten sovittujen maksatusaikataulujen viivästyessä.

 

 

Päätös                               

Kysterin johtokunta:

 

Johtokunta hyväksyi toimitusjohtajan esityksen ja mikäli Tervon kunta haluaa lisämaksuaikaa, niin korkoprosentti myöhästyneille suorituksille on korkolain mukainen 7,5 %:n korko.

 

 

 

 

Liitteet

4

Tervon kunnanhallituksen pöytäkirjan ote

 

5

Perustamissopimus 25 §

 

6

Korkolaki

 

7

Korkolain mukainen viivästyskorko