Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän valtuusto
Pöytäkirja 06.06.2016 Pykälä 11



 

Kuntayhtymän hallitus

178 §

14.12.2015

 

11 §

 435/11.00.00/2015

 

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin ympäristöohjelma 2016-2018

 

 

Päätöshistoria

 

Kuntayhtymän hallitus 14.12.2015 178 §

 

 

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri on julkaissut vuosittain ympäristöohjelman (LIITE), jonka kuntayhtymän hallitus hyväksyy ja saattaa valtuustolle tiedoksi.

 

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän Kuopion yliopistollisen sairaalan ympäristöohjelmaa on julkaistu säännöllisesti vuodesta 2003 ja toiminnan ympäristövaikutuksista on raportoitu vuodesta 1997 lukien. Toiminnanvaikutuksista ympäristöön on kannettu huolta jo pitkän aikaa ja työ jatkuu myös tulevaisuudessa. Nykymuotoinen ympäristötyöryhmä aloitti toimintansa jätehuollon työryhmänä vuonna 1996. Huoli ympäristöstä on jokaisen yhteinen asia ja erityisesti tähän huoleen vastaamisesta tulee huolehtia suurissa organisaatioissa. Sairaanhoitopiiri on vahvasti sitoutunut ympäristöystävälliseen toimintatapaan ja määrätietoiseen ympäristönsuojeluun.

 

Vastuuta ympäristöstä ulotetaan paitsi palvelualueille myös konserniin kuuluville liikelaitoskuntayhtymille, jotka ovat tilaaja-tuottajamallin mukaisessa toimittajasuhteessa sairaanhoitopiiriin tilaamien palveluiden tuottajina.

 

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri on tehnyt energiansäästösopimuksen Työ- ja elinkeinoministeriön kanssa. Sopimuksen mukaisesti sairaanhoitopiiri säästää energiaa lisäämällä energiatehokkuuttaan 4,22 GWh siis 4.220 MWh vuoteen 2016 mennessä. Sopimus uusitaan vuoden 2016 aikana ja astuu voimaan 2017. Energiankäytön tehostaminen on iso haaste, joka otetaan vakavasti suunniteltaessa ja rakennettaessa uusia toimitiloja ja peruskorjauksia lähivuosikymmenen aikana. Aurinkoenergian käyttömahdollisuuksia selvitetään.

 

Päästöjen osalta kalustovaatimuksissa siirrytään luokasta EURO 5 luokkaan EURO 6, jolloin pakokaasupäästövaatimukset tiukkenevat hään (CO), hiilivetyjen (CH), typenoksidien (NO x ) ja hiilivetyjen (CH) yhteispäästöjen ja pienhiukkasten (PM) osalta.

 

Kuntayhtymän johtoryhmä on hyväksynyt ympäristöohjelman vuosiksi 2016-2018 kokouksessaan 1.12.2015.

 

 

 

 

 

 

Esitys                                 

 

Sairaanhoitopiirin johtaja:

 

Hallitus hyväksyy Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin ympäristöohjelman 2015-2017 ja saattaa sen tiedoksi valtuustolle.

 

 

 

 

 

 

 

Päätös                               

Esitys hyväksyttiin.

 

 

 

 

Kuntayhtymän valtuusto 6.6.2016 11 §

 

 

Esitys                                 

Hallitus:

 

Valtuusto hyväksyy hallituksen esityksen.

 

 

 

Päätös                               

Ympäristöohjelma 2016 - 2018 merkittiin tiedoksi.

 

 

 

 

 

Liitteet

7

Ympäristöohjelma 2016-2018_hallitus 14.12.2015