Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 23.05.2016 Pykälä 66


 

 

66 §

 242/02.07.02/2016

 

Johannes ja Anja Tirkkosen testamenttilahjoituksen vastaanotto ja toimeenpano

 

 

Kuntayhtymän hallitus 23.5.2016 66 §

 

Johannes ja Anja Tirkkonen Kaavilta ovat tehneet keskinäisen testamentin 11.2.2004, jossa olevan toissijaismääräyksen mukaisesti viimeksi eläneen kuoltua jäljellä oleva omaisuus on jaettava kahteen yhtä suureen osaan. Tirkkoset ovat määränneet, että toinen osa jäämistöstä tulee ”Kuopion Yliopistolliselle sairaalalle käytettäväksi sydän- ja verisuonitautien osastolla hoidettavien potilaiden sellaisiin hoitopalveluihin tai -tarvikkeisiin, joihin sairaalan muun rahoituksen varat eivät ole käytettävissä.”

 

Johannes Tirkkonen on kuollut 7.3.2008 ja Anja Tirkkonen 18.12.2015.

 

Anja Tirkkosen jälkeen 6.4.2016 toimitetussa perunkirjoituksessa Tirkkosen kuolinpesän säästöksi on määritelty 191 343,01 euroa. KYSin osuus tästä on testamenttimääräyksen mukaan puolet, eli 95 671 euroa.

 

Anja Tirkkosen kuolinpesässä on kolme yleistestamentinsaajaa, joten heidän välillä on toimitettava perinnönjako reallisen jaon aikaansaamiseksi.

 

Kuolinpesässä oleva omaisuus muodostuu kahdesta asunto-osakkeesta (As. Oy Kaavin Paavonpolku nrot  256-400 sekä As. Oy Kaavin Paavonkulma nrot 1-60) sekä rahavaroista.

 

Esitys                                 

Sairaanhoitopiirin johtaja:

 

Hallitus päättää ottaa Johannes ja Anja Tirkkosen testamenttilahjoituksen kiitollisuudella vastaan ja päättää sijoittaa testamentatut varat testamentissa määrättyyn tarkoitukseen sekä valtuuttaa lakimies Sakari Kelan

 

1. huolehtimaan kuolinpesään kuuluvien asunto-osakkeiden myynnistä käyvistä arvoistaan jaossa tarvittavilta osin yhdessä muiden yleistestamentinsaajien kanssa,

 

2. laatimaan ja allekirjoittamaan sairaanhoitopiirin puolesta perinnönjakokirjan Johannes ja Anja Tirkkosen kuolinpesässä

 

3. käyttämään kuolinpesään kuuluvaa pankkitiliä Pohjois-Savon Osuuspankissa yhdessä muiden yleistestamentinsaajien kanssa perinnönjakokirjassa sovitun jaon aikaansaamiseksi, lakkauttamaan pankkitilin sen käytyä tarpeettomiksi sekä vastaanottamaan pankin tallelokerossa olevat asiakirjat.

 

 

 

 

 

 

Päätös                               

Esitys hyväksyttiin.