Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 23.05.2016 Pykälä 67



 

Kuntayhtymän johtoryhmä

70 §

26.4.2016

 

67 §

 237/02.02.02.02/2015

 

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin ympäristökertomus 2015

 

 

Kuntayhtymän johtoryhmä 26.4.2016 70 §

 

 

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on julkaissut ympäristökertomuksia vuodesta 1997 lukien. Nyt käsiteltävä kertomus koskee tarkasteluvuotta 2015. Ympäristöraporttina tämä kertomus on järjestyksessään Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin 19.

 

Vuosi 2015 oli sairaanhoitopiirin rakennuskannan uudistumisen kannalta merkittävä vuosi. Puijon sairaalan kampusalueella uusia rakennuksia otettiin käyttöön yli 270 000 rakennuskuutiometriä

(rm3), josta rakennus 2:n (Kaarisairaala) osuus on 162 085 rm3, rakennus 7:n (Sädesairaala) 55 150 rm3, rakennus 9:n (Sädeparkki 23 258 rm3 ja rakennus 12:n (Tuke 2) 20 409 rm3. Vuoden 2014 loppupuolella otettiin käyttöön Apteekkirakennus (16 272 rm3 ). Vastaavasti kesän 2015 aikana päättyi Tarinan sairaalan (38 166 rm3) toiminta, jonka seurauksena Tarinan sairaalan toiminnat keskitettiin Puijon sairaalaan. Suuret muutoksen toimintojen keskittämisessä näkyy sekä myönteisinä että kielteisinä vaikutuksina tarkasteluvuoden ympäristöindikaattoreissa ja kulutusluvuissa. Rakennustilavuuden merkittävä kasvu suhteessa toiminnan määrään heikentää ympäristökertomuksen tunnuslukuja. Esitettyjen vaikutuksen uskotaan olevan kuitenkin tilapäistä ja tasaantuneen toimintojen vakiinnuttua.

 

 

Esitys                                 

 

Hallintoylilääkäri:

 

Kuntayhtymän johtoryhmä hyväksyy ympäristökertomuksen vuodelta 2015 ja esittää sen hyväksyttäväksi hallitukselle, joka saattaa sen tiedoksi valtuustolle.

 

 

 

Päätös                               

KUJO hyväksyi ympäristökertomuksen 2015 ja esittää sen edelleen hallituksen ja valtuuston käsiteltäväksi.

 

Vastuu:

 

Martti Kansanen

 

 

Liitteet

5

Ympäristökertomus 2015