Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 14.11.2016 Pykälä 137



 

 

137 §

 81/10.03.02/2016

 

Puijon sairaalan tilojen uudistamisen hankeohjelma-UUSI SYDÄN

 

 

Kuntayhtymän hallitus 14.11.2016 137 §

 

KYS Uudistuu- projektissa on päivitetty Puijon sairaalan Masterplan- suunnitelma sekä lisäksi hankesuunnitelma pääsairaalan tilojen uudistamiseksi. Pääsairaalan peruskorjaus ollut ajankohtainen jo ainakin 10 vuoden ajan, mutta sen mahdollistamiseksi on pitänyt edetä ensin muissa hankkeissa. Hankesuunnittelun lähtökohtana on toiminnan suunnittelu, mikä tässä tapauksessa käsittää niin vuodeosastojen kuin poliklinikoidenkin toiminnan suunnittelun ja volyymien arvioinnin. Samalla on arvioitu ja hahmotettu tulevaisuuden toimintamalleja koskien sairaalan logistisia toimintoja, lääkehuoltoa sekä toimintaa tukevia ICT-ratkaisuja.  Toimintamallien peruslinjausten jälkeen on käynnistettävä kehittämisprojektit toiminnan muuttamiseksi tulevaisuuden tavoitetilan saavuttamiseksi.

Koska kyseessä on peruskorjaus, on toimintojen mahtumistarkastelu ja toisaalta karkeatasoisten lay-out-suunnitelmien laatiminen olevien rakennusmassojen keskelle ollut välttämätöntä laajuuden, peruskorjauksen vaiheistuksen, väistötilakysymysten yms. tarkasteluun. Suunnitteluratkaisu perustuu Uusi Sydän-nimiseen ratkaisumalliin, joka valittiin pohjaksi kolmen eri suunnitteluryhmän tuottamista vaihtoehdoista. Siinä toiminnot sijoittuvat entistä lähemmäs toisiaan ja toisaalta väistötilarakentaminen tulee olemaan minimaalista. Samalla saadaan avotoiminnalle järjestettyä alimpiin kerroksiin riittävät ja tulevaisuuden toiminnalle soveltuvat, muuntojoustavat tilat.

Vuodeosastotoiminnan laajuuden osalta hankesuunnittelussa on lähdetty siitä, ettei sairaansijojen määrää voida vielä pysyvästi ratkaista ja että toisaalta suunnitteluratkaisussa on oltava mahdollisuus joustaa molempiin suuntiin vielä suunnitteluvaiheenkin aikana. Koko Pohjois-Savon vuodeosastojen volyymi on tarkasteltavana PoSoTen valmistelussa ja sitä varten on vuoden 2016 aikana teetetty selvitys asiassa konsultilla. Myös integraation toteutus erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon kesken vaatii selkeyttämistä. Edelleen SOTE-uudistuksen osalta on vielä isoja asioita auki, joista ainakin valinnanvapautta koskevat linjaukset vaikuttavat toiminnan volyymeihin. Näin ollen hankkeen seuraavaksi tehtävässä ehdotussuunnittelussa varaudutaan siihen, että lopulliset volyymitiedot saadaan vasta kevään 2017 aikana päätettyä. Uusi Sydän-ratkaisussa vuodeosastopaikkojen määrän muutokset toteutetaan ensisijaisesti muuttamalla rakennettavien kerrosten määrää.

 

Hankesuunnitelman aikataulusuunnittelu perustuu korjaamiseen vuosien 2018-2024 aikana. Työt voidaan aloittaa B5-purkamisen osalta välittömästi ja muutoin vuonna 2018. Nykyinen 1B-rakennusosa purettaisiin pois 2025 ja vasta sen jälkeen päästäisiin toteuttamaan loput kulkuyhteydet. Aikataulu on jo nyt laadittu huomattavan pitkäksi ja sen pituuteen vaikuttavat oleellisesti väistötilojen järjestäminen, logistiset järjestelyt sekä rahoitus.  Peruskorjaamisen suhteen aikataulun lykkäämiset on jo tehty eikä sitä voida enää siirtää suunnitellusta ilman huomattavia riskejä toiminnalle, joten kuntayhtymän tiukat rahoitusmahdollisuudet on huomioitu aikataulun sisäisillä järjestelyillä.

 

Peruskorjausprojektin aikataulu on pitkä ja näillä aikatauluilla viimeiset toimintayksiköt pääsevät korjattuihin tiloihinsa vasta vuoden 2024 lopulla. Se luo painetta toteuttaa toiminnallisia muutoksia jo ennen tilojen muokkaamista. Hankesuunnitelmassa esitettyjen toimintamuutosten toteutumisen varmistamiseksi onkin perustettava toiminnalliset muutosprojektit (osastotoiminta, avotoiminta, lääkehuolto, logistiikka ja ICT).

 

Hankkeen kokonaislaajuus käsittää 1958 valmistuneen vuodeosastotornin peruskorjaamisen, 1985 vuodeosastotornin korvaamisen kokonaan uudella sekä näiden alle sijoittuvat tekniikan ja logistiikan tilat. Kokonaispinta-ala on laajimmilla n. 65.000 brm2. Hankesuunnitelman mukainen investointikustannusarvio on n. 145 M€, alv 0%  (laskettuna syksyn 2016 kustannustasossa).  Kustannusarvio on laskettu maksimilaajuuden mukaan ja se päivittyy kun vuodeosaston paikkamäärä ratkaistaan lopullisesti. Kustannuksiin sisältyivät kiinteät sairaalalaitteet, mutta ei irtaimet laitteet. Irtainten lääkintälaitteiden kustannusarviota ei tässä vaiheessa suunnittelua voida vielä laatia kovin tarkasti. Arvioinnin vaikeus johtuu siitä, että laitteiden hankinta tapahtuu vaiheittain vuosien 2019–2024 välillä.

 

Vuotuinen rahoitustarve hankkeessa (maksimilaajuuden kustannusarvion mukaisesti) on seuraava

TAULUKKO

 

STM poikkeuslupa sekä PoSoTen suunnittelu

 

Eduskunta on säätänyt 1.7.2016 voimaan astuneen lain (Laki kuntien ja kuntayhtymien eräiden oikeustoimien väliaikaisesta rajoittamisesta sosiaali- ja terveydenhuollossa), jolla pyritään ainakin osin rajoittamaan investointeja SOTE-uudistuksen valmisteluvaiheen aikana. Sen mukaan yli 5 miljoonan euron investointeihin on haettava sosiaali- ja terveysministeriöltä poikkeuslupa ja poikkeusluvan myöntämisessä pyritään hankkimaan investointia koskeva maakunnan näkemys. Lupa koskee rakentamistöiden aloittamista eli käytännössä lupa tulee hakea ennen urakkakilpailutuksia tai viimeistään ennen urakkasopimuksien allekirjoitusta. Tätä poikkeuslupamenettelyä tukeakseen on PoSoTe-yhteistyöryhmä myös asettanut arviointityöryhmän, joka antaa maakunnan lausunnon poikkeuslupahakemuksesta.

 

Tämän hankkeen suunnittelua laki ei siis rajoita. Toisaalta vasta ehdotus- ja yleissuunnittelusta saadaan sellaiset tiedot ja tarkkuustaso, jolla poikkeuslupahakemus voidaan tehdä. Riippuen valittavasta aikataulusta, on poikkeusluvan hakeminen ajankohtaista v. 2017 loppupuolella.

 

PoSoTe-hankkeessa on menossa tulevan maakunnan sote-palveluja koskeva toimipisteverkoston kokonaistarkastelu, myös sairaalatoiminnan osalta. PoSoTe toiminta-alueella on vireillä myös mm. Iisalmen ja Varkauden sairaaloiden peruskorjausten tai sitä korvaavien uudisrakentamista koskevien hankesuunnitelmien käsittely. Savilahden kampusalueella välittömästi KYSin kiinteistöihin liittyvän Harjulan sairaalan lähinnä kiinteistöteknisen peruskorjauksen mahdollinen hankesuunnittelu sairaalatoimintojen osalta odottaa niin ikään tulevia PoSoTe-linjauksia, koskien erityisesti sitä, mikä ko. sairaalakapasiteetin tarve maakunnan kokonaisuudessa olisi. PoSoTen palveluverkko- ja toimipisteverkkotyöryhmässä on siten tarpeen selvittää kevään 2017 aikana myös Pohjois-Savon sairaalatoimintojen kokonaislinjausta huomioiden valtakunnalliset, maakunnalliset ja mahdolliset yhteistyöaluetta koskevat linjaukset

 

Kiinteistöjohtajan esitys:

 

Esitän, että kuntayhtymän hallitus hyväksyy hankesuunnitelman ja esittää sen edelleen kuntayhtymän valtuustolle hyväksyttäväksi siten, että

·         peruskorjaus varaudutaan toteuttamaan vuosien 2018-2024 aikana

·         ehdotus- ja yleissuunnittelu käynnistetään välittömästi

·         lopullinen vuodeosastopaikkojen määrä ja investoinnin laajuus sekä sen mukainen kustannusarvio päätetään ehdotussuunnitelmien pohjalta kesällä 2017

Lisäksi todetaan, että STM:n poikkeuslupaa investoinnin käynnistämiseksi tullaan hakemaan ehdotus- ja yleissuunnittelun jälkeen, arviolta alkusyksyllä 2017.

 

Edelleen esitän, että kuntayhtymän hallitus päättää että hankesuunnitelmassa esitettyjen toimintamuutosten varmistamiseksi perustetaan toiminnalliset muutosprojektit (osastotoiminta, avotoiminta, lääkehuolto, logistiikka ja ICT)  ja niitä seurataan KYS Uudistuu-projektissa

 

 

 

Esitys                                 

Sairaanhoitopiirin johtaja:

 

Hallitus hyväksyy kiinteistöjohtajan esityksen ja esittää sen edelleen valtuuston hyväksyttäväksi.

 

 

Päätös                               

Esitys hyväksyttiin. Hallitus korostaa, että hankkeen käynnistämispäätös tehdään erikseen tarvittavien lupien ja valtuuston tekemän hankesuunnitelman tarkistuksen jälkeen.

 

 

 

 

Liitteet

4

UUSI SYDÄN Pääsairaalan uudistamisohjelma