Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 12.12.2016 Pykälä 168



 

 

168 §

 370/10.03.02/2016

 

Jokiväri Oy:n oikaisuvaatimus

 

 

Kuntayhtymän hallitus 12.12.2016 168 §

 

PSSHP hallitus valitsi rakennusteknisten töiden puitesopimusurakoitsijat 14.11.2016 144 § ”Rakennustöiden puitesopimukset vuosina 2017 ja 2018 sekä optiot vuosille 2019 ja 2020”.  Tarjouksen jättänyt Remonttimestarit Jokiväri Oy on tehnyt oikaisuvaatimuksen 2.12.2016. Päätös on toimitettu tiedoksi tarjoajille 15.11. ja myös oikaisuvaatimuksen tekijä on saanut päätöksen tiedoksi samana päivänä. Oikaisuvaatimus tulee tehdä 14 vrk kuluessa tiedoksisaannista, joten se olisi pitänyt olla kirjaamossa 29.11. Vaatimus on siten myöhästynyt eikä sitä ole tarvetta käsitellä.

 

Jokivärin tarjous hylättiin, koska tarjouksessa nimetty vastaava työnjohtaja ei täytä tarjouspyynnössä asetettuja kelpoisuusvaatimuksia. Kelpoisuusvaatimus vastaavalle työnjohtajalle oli YM:n ohjeen YM4/601/2015mukainen, ”Vaativan työnjohtotehtävän” kelpoisuus, jossa on vaadittu tietty koulutus sekä riittävä työnjohdon työkokemus. Riittävää työnjohdon työkokemusta ei ole ohjeessa suoraan mainittu kokemusvuosina, mutta esim. KVV-työnjohtajalta edellytetään samaisessa ohjeessa jo ”normaalissa” työnjohtotehtävässä 3v kokemusta. Näin ollen hyväksyttävänä työnjohtokokemuksena kelpoisuusehdoissa pidettiin 4vuoden kokemusta, mikä olisi varmasti riittävä KYSin työkohteista suoriutumiseen.

 

Oikaisuvaatimuksessa on mainittu, että Jokiväri hylättiin työnjohtajan puuttuvan työkokemuksen vuoksi. Tarjouksessa nimetty vastaava työnjohtaja on valmistunut keväällä 2015, joten työkokemusvaatimus ei täyty. Myös työtodistuksessa on mainittu työnjohtokokemuksesta kohteita vain vuosien 2015 ja 2016 ajalta.

 

 

 

Esitys                                 

Sairaanhoitopiirin johtaja:

 

Hallitus jättää oikaisuvaatimuksen myöhästyneenä tutkimatta. Hallitus kuitenkin toteaa, että Jokivärin tarjous on ollut tarjouspyynnön vastainen vastaavan työnjohtajan kelpoisuuden osalta.

 

 

Päätös                               

Merkittiin, että tämä asia päätettiin yksimielisesti ottaa käsiteltäväksi ylimääräisenä asiana.

 

Esitys hyväksyttiin.

 

 

 

 

Liitteet

7

Oikaisuvaatimus Jokiväri Oy