Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän valtuusto
Pöytäkirja 12.12.2016 Pykälä 21



 

Kuntayhtymän hallitus

134 §

14.11.2016

 

21 §

 153/02.02.00/2016

 

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin taloussuunnitelma vuosille 2017-2019

 

 

Päätöshistoria

 

Kuntayhtymän hallitus 14.11.2016 134 §

 

Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kuntayhtymälle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös kolmea tai useampaa vuotta koskeva taloussuunnitelma. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

Perussopimuksen mukaan taloussuunnitelmaa valmisteltaessa jäsenkunnille on varattava tilaisuus esityksen tekemiseen kuntayhtymän toiminnan kehittämiseksi.

Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kuntayhtymän toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet.

Talousarviossa on tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa. Tuloslaskelmaosa sisältää toiminnallisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä tulotavoitteet.

Kuntayhtymän toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Talous-arvion sitovuus määrätään sen perusteluissa. Talousarvion täytäntöönpanosta vastaa hallitus.

Jäsenkuntien suunniteltu maksuosuus vuodelle 2017 on yhteensä 305,3 miljoonaa euroa (ilman sopimuslaskutusta). Tämä on noin 0,5 % (1,6 M€) enemmän kuin vuoden 2016 jäsenkuntien muutettu talousarvio. Lähtökohtana oli maksuosuuksien kasvu 1,2 % (3,8 M€) vuoden 2016 talousarviosta. Lisäksi jäsenkuntien maksuosuuteen on huomioitu jäsenkuntien osuus ICT-varautumisen kustannuksista (3,0 M€) ja kilpailukyky-sopimuksen vaikutus (-5,2 M€).

Sairaanhoitopiirin toimintakulut vuonna 2017 ovat yhteensä 414,6 miljoonaa euroa ilman Kysteriä. Vuoden 2016 talousarvioon (nk. muutettu talousarvio) verrattuna kulut ovat 0,1 % pienemmät. Toimintatuotot ovat 441,9 miljoonaa euroa. Kasvua vuoden 2016 muutettuun talousarvioon verrattuna on 0,8 %.

Talousarvion vuosikate on 25,1 miljoonaa euroa ja suunnitelman mukaiset poistot yhteensä 24,4 miljoonaa euroa.

Hoitopalveluiden ulkokuntamyynnin arvioidaan olevan yhteensä 72,2 miljoonaa euroa.

Yliopistollisen sairaalan opetukseen ja tutkimukseen tulevan erityisvaltionosuuden arvioidaan vuonna 2017 olevan noin 13,6 miljoonaa euroa.

Investoinnit ovat talousarvioesityksen mukaan yhteensä 41,6 miljoonaa euroa. Investointibudjetti sisältää mm. Puijon sairaalan peruskorjaus vaihe 1 ja 2 kustannuksia 15,5 M€ ja päivystyksen peruskorjauskustannuksia 1,5 M€. Rakennusinvestoinnit ovat yhteensä 24,9 M€. Laiteinvestoinnit ovat 11,2 M€ ja sovellusinvestoinnit 5,5 M€.

Maksutuloja arvioidaan kertyvän 16,6 miljoonaa euroa.

Jäsenkunnilta peritään menojen kattamiseen kuukausittain ennakkoa perussopimuksen 22 §:n mukaisesti. Ennakkoa peritään 50 % kunkin kuukauden 2. päivä ja 50 % 13. päivä.

Jäsenmaksulla katettavat erityisvelvoitteet ovat vuonna 2017 yhteensä 5,8 miljoonaa euroa. Jäsenmaksulla katetaan kriisivalmiuden ylläpitoa, aluevastuutehtäviä, potilasvakuutusmaksuja, alueellista koulutusta, ohjausta sekä apuvälinekeskuksen toimintaa.

Poikkeuksellisen suuria potilaskohtaisia kustannuksia varten kerätään jäsenkunnilta 11,0 miljoonaa euroa. Vuonna 2017 kalliin hoidon tasausraja on 80.000 euroa.

Investointien rahoittamiseen otetaan vuonna 2017 lainaa noin 38,0 miljoonaa euroa.

Hoitopalveluiden hinnoittelu perustuu pääosin DRG-tuotteistukseen.

Vuonna 2017 ensihoidon laskutus tapahtuu 50 % asukasluvun perusteella ja 50 % tehtävien perusteella. Uuden laskutusmallin käyttöönotossa on ollut siirtymäaika. Muutoksesta pantiin toimeen ⅓ vuonna 2015 ja ⅔ vuonna 2016.

Erityisvastuualueen sairaanhoitopiireille hoitopalvelut myydään samojen hinnoitteluperusteiden mukaan kuin jäsenkunnille. Palveluista voidaan periä myös sopimushinta.

Sairaanhoitopiirin vuotuinen nettotyöpanostavoite (bruttotyöpanos vähennettynä poissaoloilla mukaan lukien vuosilomat) on yhteensä 2996,9.

Johtosäännön 24 §:n mukaisia käyttö- ja palvelusuunnitelmia ei käsitellä hallituksessa erikseen.

 

 

 

 

Esitys                                 

 

Sairaanhoitopiirin johtaja:

 

Hallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy taloussuunnitelman vuosille 2017-2019 liitteen mukaisena.

 

 

 

 

Päätös                               

Esitys hyväksyttiin. Ennen valtuuston käsittelyä taloussuunnitelmaan voidaan tehdä vähäisiä teknisiä täsmennyksiä.

 

 

 

 

Kuntayhtymän valtuusto 12.12.2016 21 §

 

 

Esitys                                 

Hallitus:

 

Valtuusto hyväksyy hallituksen esityksen.

 

 

 

Päätös                               

Esitys hyväksyttiin.

 

 

 

 

 

Liitteet

3

Taloussuunnitelma 2017-2019