Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Erva-tutkimustoimikunta
Pöytäkirja 10.11.2016 Pykälä 16


 

 

16 §

 243/13.01.02/2016

 

Käyttämättä olevan valtion tutkimusrahoituksen siirto

 

 

Erva-tutkimustoimikunta 10.11.2016 16 §

 

KYS erva-tutkimustoimikunta on linjannut, että mikäli VTR:ta saanut tutkimushanke ei toteudu suunnitellusti sen vuoden aikana, jolle rahoitus on myönnetty, ja rahoitusta näyttää jäävän käyttämättä, siirretään se Tiedepalvelukeskuksen toimesta toiselle vuodelle automaattisesti. Mikäli rahoitusta on käyttämättä toisen vuoden jälkeen, tutkimuksesta vastaavan henkilön tulee tehdä kirjallinen perusteltu hakemus siirrosta erva-tutkimustoimikunnan puheenjohtajalle.  Perusteltuja syitä ovat muun muassa: tutkimukseen ei saada riittävästi tutkittavia, tutkijan sairastuminen, äitiys- ja isyysvapaa tai tutkimuksen viivästyminen jonkin muun perustellun syyn takia. Alin erva-tutkimustoimikunnan puheenjohtajan päätöksellä siirrettävä summa on 500 €. Mikäli tutkija ei saa varoja käytettyä kolmen vuoden kuluessa, siirtyvät ne uudelleen jaettavaksi VTR-rahoituksen yhteydessä. Siirto ei estä uuden VTR:n hakemista nimenomaiselle hankkeelle sille vuodelle, jolle aiemmin myönnettyä rahoitusta on siirretty.

 

Vuonna 2016 on tullut esille tapauksia, joissa tutkimuksen aloitus on viivästynyt viranomaislupia myöntävien organisaatioiden käsittely hitauden tai virheiden vuoksi (mm. FIMEA).

 

 

Esitys                                 

Rahoituksen käyttö siirretään seuraavalle vuodelle aina, kun kyseessä on tutkijasta riippumaton viranomaissyy.

 

 

Päätös                               

Toimikunta hyväksyi esityksen mukaisesti siten, että rahoitus on tutkijan käytössä enintään kolmena peräkkäisenä vuotena (myöntövuoden jälkeiselle vuodelle automaattinen siirto ja seuraavalle vuodelle kirjallisella perustelulla siirtohakemuksella, jonka erva-tutkimustoimikunnan puheenjohtaja päättää).