Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 11.09.2017/Pykälä 119

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

119 §

 459/00.01.01.01/2016

 

Uuden toimintajärjestelmän mukaiset virkajärjestelyt

 

 

Kuntayhtymän hallitus 11.9.2017 119 §

 

Valmistelija:
sairaanhoitopiirin johtaja Risto Miettunen, puh. 044 711 3588
sähköpostiosoite: risto.miettunen@kuh.fi

 

Uudessa 1.1.2018 voimaan tulevassa toimintamallissa osa nykyisistä johtavien viranhaltijoiden viroista käy tarpeettomiksi ja ne tulee lakkauttaa ja perustaa tilalle uuden toimintamallin mukaiset uudet virat sekä vahvistaa niiden kelpoisuusehdot.

 

Nykyiset viranhaltijat tulee siirtää kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 24 §:n ja 37 §:n perusteella uusiin perustettaviin virkoihin.

 

Lakkautettavat virat (6):

PA10 palvelualuejohtajan virka

PA20 palvelualuejohtajan virka

PA10 palvelualueylihoitajan virka

PA20 palvelualueylihoitajan virka

Henkilöstöjohtajan virka

Hallintoylihoitajan virka

 

Perustettavat virat ja niiden kelpoisuusehdot (6):

 

Sairaalan johtaja

Kelpoisuus: erikoislääkärin pätevyys jollakin sairaanhoitopiirissä edustettuna olevalla erikoisalalla sekä riittävä hallinnollinen taito ja kokemus alan johtotehtävistä

 

Muutosjohtaja

Kelpoisuus: erikoislääkärin pätevyys jollakin sairaanhoitopiirissä edustettuna olevalla erikoisalalla sekä riittävä hallinnollinen taito ja kokemus alan johtotehtävistä

 

Hoitotyön johtaja

Kelpoisuus: ylempi korkeakoulututkinto ja laillistettu terveydenhuollon ammattitutkinto sekä riittävä hallinnollinen taito ja kokemus alan johtotehtävistä

 

Palvelujohtaja

Kelpoisuus: ylempi korkeakoulututkinto ja laillistettu terveydenhuollon ammattitutkinto sekä riittävä hallinnollinen taito ja kokemus alan johtotehtävistä

 

Henkilöstö- ja hallintojohtaja

Kelpoisuus: ylempi korkeakoulututkinto sekä riittävä hallinnollinen taito ja kokemus alan johtotehtävistä

 

Toimialajohtaja, palvelut ja asiakkuudet

Kelpoisuus: ylempi korkeakoulututkinto ja laillistettu terveydenhuollon ammattitutkinto sekä riittävä hallinnollinen taito ja kokemus alan johtotehtävistä

 

Virkasiirrot:

Kuntayhtymän hallintosäännön 7 §:n mukaan viranhaltijan siirtämisestä toiseen virkasuhteeseen kunnallisen viranhaltijalain 24 §:n nojalla päättää viranomainen, jolla on toimivalta molempiin virkasuhteisiin ottamisessa. Jos toimivalta on eri viranomaisilla, siirtämisestä päättää sairaanhoitopiirin johtaja. Esitetyissä virkasiirroissa toimivalta on kuntayhtymän hallituksella pl. toimialajohtajan virka, jonka osalta toimivalta on kuntayhtymän valtuustolla.

 

Lakkautettavien virkojen viranhaltijat siirretään kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 24 §:n ja 37 §:n perusteella uusiin perustettaviin virkoihin, joiden kelpoisuusvaatimukset he täyttävät ja joita voidaan pitää heille sopivina 1.1.2018 lukien seuraavasti:

 

-          Sairaalan johtajan virkaan määräajaksi 1.1. - 31.12.2018 Markku Härmä

-          Muutosjohtajan virkaan toistaiseksi Esko Vanninen (muutosjohtajan tehtävät ja virkanimike valmistellaan vastaamaan uuden organisaation tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotarpeita vuoden 2018 aikana)

-          Hoitotyön johtajan virkaan toistaiseksi Kirsi Leivonen

-          Palvelujohtajan virkaan toistaiseksi Arja Sistonen

-          Henkilöstö- ja hallintojohtajan virkaan toistaiseksi Janne Niemeläinen

-          Toimialajohtajan, palvelut ja asiakkuudet virkaan toistaiseksi Merja Miettinen

 

Uuden palvelutuotannon käynnistämisen varmistamiseksi palvelukeskusjohtajat tulee nimetä mahdollisimman pian toimintaohjeen hyväksymisen jälkeen. Koska toimintaohje tulee voimaan vasta 1.1.2018, jolloin palvelukeskusjohtajat valitsee sairaanhoitopiirin johtaja, tulee hallituksen valtuuttaa sairaanhoitopiirin johtaja tekemään valinnat erikseen.

 

 

 

Esitys                                 

Sairaanhoitopiirin johtaja:

 

Hallitus päättää:

 

1) lakkauttaa seuraavat virat 31.12.2017:

• PA10 palvelualuejohtajan virka

• PA20 palvelualuejohtajan virka

• PA10 palvelualueylihoitajan virka

• PA20 palvelualueylihoitajan virka

• Henkilöstöjohtajan virka

•  Hallintoylihoitajan virka

 

2) perustaa seuraavat uudet virat ja vahvistaa niiden kelpoisuusehdot:

• Sairaalan johtaja

Kelpoisuus: erikoislääkärin pätevyys jollakin sairaanhoitopiirissä edustettuna olevalla erikoisalalla sekä riittävä hallinnollinen taito ja kokemus alan johtotehtävistä

 

• Muutosjohtaja

Kelpoisuus: erikoislääkärin pätevyys jollakin sairaanhoitopiirissä edustettuna olevalla erikoisalalla sekä riittävä hallinnollinen taito ja kokemus alan johtotehtävistä

 

• Hoitotyön johtaja

Kelpoisuus: ylempi korkeakoulututkinto ja laillistettu terveydenhuollon ammattitutkinto sekä riit-tävä hallinnollinen taito ja kokemus alan johtotehtävistä

 

• Palvelujohtaja

Kelpoisuus: ylempi korkeakoulututkinto ja laillistettu terveydenhuollon ammattitutkinto sekä riit-tävä hallinnollinen taito ja kokemus alan johtotehtävistä

 

• Henkilöstö- ja hallintojohtaja

Kelpoisuus: ylempi korkeakoulututkinto sekä riittävä hallinnollinen taito ja kokemus alan johto-tehtävistä

 

• Toimialajohtaja, palvelut ja asiakkuudet

Kelpoisuus: ylempi korkeakoulututkinto ja laillistettu terveydenhuollon ammattitutkinto sekä riit-tävä hallinnollinen taito ja kokemus alan johtotehtävistä

 

3) seuraavat virkasiirrot kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 24 §:n ja 37 §:n perusteella 1.1.2018 lukien seuraavasti:

 

• Sairaalan johtajan virkaan määräajaksi 1.1. - 31.12.2018 Markku Härmä

• Muutosjohtajan virkaan määräajaksi 1.1. - 31.12.2018 Esko Vanninen

• Hoitotyön johtajan virkaan toistaiseksi Kirsi Leivonen

• Palvelujohtajan virkaan toistaiseksi Arja Sistonen

• Henkilöstö- ja hallintojohtajan virkaan toistaiseksi Janne Niemeläinen

 

4) esittää kuntayhtymän valtuustolle, että kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 24 §:n ja 37 §:n perusteella toimialajohtajan, palvelut ja asiakkuudet virkaan siirretään 1.1.2018 lukien toistaiseksi Merja Miettinen

 

5) valtuuttaa sairaanhoitopiirin johtajan nimeämään palvelukeskusjohtajat määräajaksi 31.12.2019 saakka palvelualuejohtaja Markku Härmän esityksestä

 

 

 

Päätös                               

Hallitus hyväksyy sairaanhoitopiirin johtajan esityksen.

 

Janne Niemeläinen ja Merja Miettinen poistuivat kokouksesta ennen asian käsittelyn alkamista esteellisinä. Kari Janhonen, Varpu Puskala, Jorma Penttinen ja Martti Kansanen poistuivat kokouksesta ennen asian käsittelyä.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa