Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 13.11.2017/Pykälä 5

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

5 §

 153/02.02.00/2016

 

Eräiden sitovien tavoitteiden tarkistaminen vuoden 2017 talousarviossa.

 

 

Kuntayhtymän hallitus 13.11.2017 5 §

 

Valmistelija:
talousjohtaja Kari Janhonen, puh. 044 717 2078
sähköpostiosoite: kari.janhonen@kuh.fi

 

Vuoden 2017 Taloussuunnitelmaan on kirjattu kuntayhtymän sitovat tavoitteet ja siinä on maininta, että mikäli tavoitteiden vaihteluväli ylittyy tai alittuu, muutoksesta päättää yhtymävaltuusto.

 

Ennuste on tehty syyskuun lopun tilanteen perusteella (liite)

 

Yli 6 kk hoitoajan jonottaneiden ja poliklinikalle yli 3 kk jonottaneiden osuus ei ole pysynyt edellisvuoden tasolla poikkeuksellisen ylityön laajamittaisesta käytöstä huolimatta. Uudet toimitilat mahdollistaisivat käyttöasteen noston, mutta henkilöstöresurssin niukkuus on ollut rajoittavana tekijänä.

 

Hoitojaksojen määrä on ennusteen mukaan sitovien tavoitteiden ylärajalla, mikä osaltaan vaikuttaa hoitopäivien määrän lisääntymiseen. Samalla avohoitopalveluiden kasvu ja vuodeosastoilla tapahtuvien hoitojaksojen vuosia laskenut lyheneminen on päättynyt. Hoitopäivien määrä on lisääntynyt 1,6 % ja samanaikaisesti potilaiden hoitoisuus vuodeosastoilla on lisääntynyt 1,46 %.

 

Tavoitteen mukaiseen työpanoksen 4,3 % laskuun ei ole päästy 2017. Nettotyöpanos lisääntyykin ennusteen mukaan vuoden 2016 toteumaan verrattuna 1,2 %.

 

Ensihoidon, päivystyksen, leikkaustoiminnan ja kuvantamiskeskuksen osalta kasvun syynä ovat kasvaneet tehtävämäärät ja palveluiden kysyntä.

 

Esitys                                 

Sairaanhoitopiirin johtaja

 

Hallitus esittää valtuustolle uusien sitovien tavoitteiden hyväksymistä.

 

 

Päätös                               

Hallitus hyväksyy sairaanhoitopiirin johtajan esityksen.

 

 

 

 

Liitteet

2

2017 Sitovat tavoitteet lisätalousarvio

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa