Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 23.04.2018/Pykälä 62

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

62 §

 679/00.04.00/2018

 

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan kuulemistilaisuus 27.4.2018

 

 

Kuntayhtymän hallitus 23.4.2018 62 §

 

Valmistelija:
sairaanhoitopiirin johtaja Risto Miettunen, puh. 044 711 3588
sähköpostiosoite:
risto.miettunen@kuh.fi

 

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on pyytänyt sairaanhoitopiirin johtaja Risto Miettusta asiantuntijana kuultavaksi sekä antamaan kirjallisen asiantuntijalausunnon perjantaina 27.4.2018 klo 11.30 eduskunnassa järjestettävään tilaisuuteen, joka liittyy seuraaviin hallituksen esityksiin eduskunnalle. 


Asia: HE 15/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi sekä Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjan 12 ja 13 artiklan mukaisen ilmoituksen antamiseksi
https://www.eduskunta.fi/valtiopaivaasiakirjat/HE+15/2017

Asia: HE 57/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi sekä Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjan 12 ja 13 artiklan mukaisen ilmoituksen antamiseksi annetun hallituksen esityksen (HE 15/2017 vp) täydentämiseksi maakuntien rahoitusta koskevien ja eräiden muiden säännösten osalta
https://www.eduskunta.fi/valtiopaivaasiakirjat/HE+57/2017

Asia: HE 71/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi sekä Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjan 12 ja 13 artiklan mukaisen ilmoituksen antamiseksi annetun lain hallituksen esityksen (HE 15/2017 vp) täydentämisestä Ahvenanmaan rahoitusasemaa koskevien säännösten
osalta
https://www.eduskunta.fi/valtiopaivaasiakirjat/HE+71/2017

Asia: HE 15/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi sekä Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjan 12 ja 13 artiklan mukaisen ilmoituksen antamiseksi annetun hallituksen esityksen (HE 15/2017 vp) täydentämiseksi maakuntien arvonlisäverokustannusten korvaamista sekä eräitä rahoitusratkaisuja koskien
https://www.eduskunta.fi/valtiopaivaasiakirjat/HE+15/2018

Asia: HE 16/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
https://www.eduskunta.fi/valtiopaivaasiakirjat/HE+16/2018

Teema: Taloudellisten vaikutusten ja rahoituksen näkökulma sekä uudistukseen liittyvät keskeiset haasteet ja riskit.

Määräaika: Vahvistus kuulemisesta toivotaan mahdollisimman pian ja kirjallinen asiantuntijalausunto pyydetään toimittamaan viimeistään kokousta edeltävänä arkipäivänä klo 14.00 mennessä. Asiantuntijan suullisen esityksen toivotaan olevan tiivis ja kestoltaan max. 10 ~ 15 min.. Tällöin kokousaikaa jää mahdollisille kysymyksille ja keskustelulle. Kirjallinen lausunto voi olla laajempi.

Lisätietoja antaa: valiokuntaneuvos Hellevi Ikävalko, puh. 09 432 2100

Vastausosoite:
sara.kuitunen@eduskunta.fi

Lähettäjä: valiokuntakanslian sihteeri Sara Kuitunen, puh. 09 432 2045

Jakelu, kutsutaan paikalle: Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä, Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä

https://www.eduskunta.fi/FI/lakiensaataminen/valiokunnat/Sivut/Asiantuntijan-kuuleminen-.aspx

 

 

 

Esitys                                 

Sairaanhoitopiirin johtaja:

 

Hallitus tekee sairaanhoitopiirin johtajan kokouksessa tekemän esityksen perusteella linjaukset kuulemista varten.

 

 

Päätös                               

Hallitus merkitsi kuulemistilaisuuden tiedoksi.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa