Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 23.04.2018/Pykälä 65

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

65 §

 672/02.07.02/2018

 

Maija Leena Puustjärven testamenttilahjoituksen vastaanotto ja toimeenpaneminen

 

 

Kuntayhtymän hallitus 23.4.2018 65 §

 

Valmistelija:
Lakimies Risto Salmi, puh. 044 717 9685
Sähköpostiosoite:
risto.salmi@kuh.fi

 

 

Maija Leena Puustjärvi on tehnyt 15.11.2015 testamentin, jossa hän on määrännyt testamentilla puolet omaisuuteensa säästöstä testamentissa mainittuja omaisuuseriä lukuun ottamatta Kuopion yliopistolliselle sairaalalle syöpälasten hoitoon. Testamentin mukaan kuolinpesän asunto-osake n. 54 m2 Kuopiossa on ensin realisoitava ja varat jaetaan legaatin saajalle, tyttären lakiosa maksettava ja irtain omaisuus mm. Nordea Pankki Oy:n osakkeet 500 kpl ja koti-irtaimisto on menevä testamentin mukaan eri legaatin saajille. Rahavaroista on jaettava legaatin saajalle 3.000 euroa. 

 

Maija Leena Puustjärvi on kuollut 14.9.2017 Kuopiossa. Perunkirjoitus vainajan jälkeen on pidetty vainajan kotona 12.1.2018. Testamentti on annettu tiedoksi Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle 18.10.2017, joka testamentti on sairaanhoitopiirin puolesta samana päivänä hyväksytty.

 

Maija Leena Puustjärven jälkeen toimitetussa perunkirjoituksessa arvioitiin kuolinpesän säästöksi 180.810,93 euroa, joka sisältää edellä mainitun asunto-osakkeen perukirja-arvoltaan 145.000 euroa ja kaiken muun mainitun irtaimen omaisuuden perukirja-arvoltaan 10.399 euroa. 

 

Maija Leena Puustjärven perinnönjaon aloittaminen saattaa viivästyä, sillä ainoa rintaperillinen vainajan tytär on vaatinut lakiosansa. Testamentin toimeenpanijaksi on määrätty asunto-osakkeen saanut legaatin saaja. Sovintojaon toteutuminen on epätodennäköistä ja testamentin toimeenpanija aikoo hakea kuolinpesän pesänselvittäjän – jakajan hallintoon. Tämä on riitaisessa pesässä välttämätön toimenpide, jotta pesä saadaan selvitettyä ja jaettua.

 

 

 

 

 

Esitys                                 

Sairaanhoitopiirin johtaja:

 

Hallitus päättää ottaa kiitollisuudella vastaan Maija Leena Puustjärven testamenttilahjoituksen. Samalla hallitus päättää käyttää ja kohdentaa pesästä saadut nettovarat testamenttimääräyksen mukaisesti

Kuopion yliopistollisen sairaalan syöpälasten hoitoon. 

 

Hallitus valtuuttaa lakimies Risto Salmen edustamaan sairaanhoitopiiriä pesänselvityksessä ja -jaossa ja esittämään pesään pätevää asianajajaa tai muuta lakimiestä pesänselvittäjäksi ja -jakajaksi, jos se on tarpeen.  Lakimies Salmi valtuutetaan toimimaan harkintansa mukaan kuolinpesään kuuluvan kaiken omaisuuden selvityksessä ja jaossa.  Lakimies Salmi saa hyväksyä ja allekirjoittaa pesänselvitys- ja jakokirjan. Asunto Oy Vuorikadun 36 osakkeiden nrot 0023031-0023575 realisointitavan ja ehdot, kuten muidenkin legaattien täyttämisen Salmi saa hyväksyä.

 

Salmi oikeutetaan hyväksymään yksin tai yhdessä toisen kuolinpesän osakkaan ja pesänselvittäjän kanssa kuolinpesän tilien lopettamisen sekä nostamaan ja siirtämään varat käteistä rahaa 422,55 euroa  ja tilien numerot FI05 2027 1800 1503 70 perukirjan mukaan varat 24.480,20 ja FI31 2027 2004 0073 33 varat perukirjan mukaan 2.759,57 euroa. Lisäksi Salmi saa hyväksyä sairaalamaksun 116,60, veronpalautuksen 413,70 ja vakuutusmaksun palautuksen 37.72 euroa jaosta.

 

Legaattien täyttämisen jälkeen, rintaperillisen lakiosan ja pesänselvittäjän ja -jakajan palkkion täyttämisen jälkeen lakimies Salmi huolehtii siitä, että kuolinpesän jäljelle jäävät varat jaetaan testamentin käyttötarkoituksen mukaan Kuopion yliopistollisen sairaalan syöpälasten hoitoon.

 

Samalla lakimies Salmi valtuutetaan toimiman pesänselvityksessä ja -jaossa harkintansa mukaan sairaanhoitopiirin edun mukaisesti. Lakimies Salmi on oikeutettu allekirjoittamaan perinnönjakosopimuksen tai hyväksymään käräjäoikeuden määräämän pesänselvittäjän lopputilityksen ja pesänjakajan toimittaman perinnönjaon sairaanhoitopiiriä sitovasti.

 

Sairaanhoitopiiri hyväksyy kaikki lakimies Salmen kuolinpesän selvityksessä ja jaossa laillisesti tekemät toimet Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymää sitoviksi.

 

 

 

 

Päätös                               

Hallitus hyväksyy sairaanhoitopiirin johtajan esityksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa