Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kysterin johtokunta
Pöytäkirja 26.04.2018/Pykälä 16

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

16 §

 89/01.01.00.00/2018

 

Vakanssimuutos sekä fysioterapeutin vakinaistaminen Leppävirran palveluyksikössä

 

 

Kysterin johtokunta 26.4.2018 16 §

 

Tulevaisuudessa ikääntyvien määrän lisääntyessä kuntoutuksella on sekä avohoidossa että osastohoidossa yhä suurempi merkitys.  Näin vältytään pitkäaikaiselta laitoshoidolta tai ainakin saadaan sitä siirrettyä myöhemmäksi.  Erilaiset intervallityyppiset kuntoutusjaksot sekä operatiivisten toimenpiteiden jatkokuntoutukset tulevat lisääntymään, kun pitkäaikaishoito vähenee. 

 

Leppävirralla fysioterapeuttien sijaisuuksia (vuosilomat, vuorotteluvapaa, osittaista vanhempain vapaata, pitkä sairausloma sekä osittainen sairausloma) hoitaneella henkilöllä on yhtäjaksoisia sijaisuuksia kertynyt jo vuodesta 2014 lähtien. Tämä resurssitarve Leppävirran palveluyksikössä on jatkuva. Myös ammattijärjestö Tehy on ottanut yhteyttä, jotta ko. henkilö vakinaistettaisiin sairaanhoitopiirin käytännön mukaisesti.  

 

Asian toteuttamiseksi avoin laitoshuoltajan vakanssinimike voitaisiin muuttaa fysioterapeutin vakanssiksi. Tällöin Leppävirran terveysasemalla työskentelisi neljä vakituista fysioterapeuttia nykyisen kolmen sijaan. Kustannusvaikutus olisi vuonna 2018 aikana vain noin 600 €/kk verrattuna vuoteen 2017. Lisäksi kesän vuosilomansijaisuus voidaan jättää täyttämättä, kun henkilöt sijaistavat toisensa kesän aikana. Kesällä monet kuntoutusryhmät ovat tauolla.  

 

Leppävirran terveysaseman laitoshuoltaja (vakanssinumero 72407-0006) irtisanoutui heinäkuussa 2017. Tehtävä jätettiin täyttämättä, koska vuodeosasto 3 lakkautettiin, jolloin väheni 18 sairaansijaa ja laitoshuoltajien määrää voitiin vähentää. Tämä vakanssi voidaan muuttaa fysioterapeutin vakanssiksi.

 

Esitys                                  Toimitusjohtaja:

 

Johtokunta päättää muuttaa laitoshuoltajan vakanssin (72407-0006 ) fysioterapeutin vakanssiksi jatkuvan resurssitarpeen vuoksi.

 

 

Päätös                               

Johtokunta päätti muuttaa laitoshuoltajan vakanssin (72407-0006 ) fysioterapeutin vakanssiksi seuraavilla lisäperusteilla:

 

Väestöpohjaan verrattuna fysioterapeuttimitoitus on Leppävirralla pienempi kuin muissa Kysterin palveluyksiköissä (Nilakka 4 fysioterapeuttia, Koillis-Savo 2 fysioterapeuttia ja 1 kuntohoitaja).

 

Fysioterapian puolella tarjonta on ollut jatkuvasti riittämätöntä verrattuna kysyntää.

 

Fysioterapeutin työnkuvaan kuuluu avokäyntien lisäksi kotikäyntejä, apuvälinelainausta sekä ryhmäkäyntejä. Tällä hetkellä ryhmiä järjestetään MS-potilaille, Tulppa-ryhmät, Parkinson-potilaat, voima- ja tasapainoryhmä sekä lastenryhmä.

Yksilökäyntien määrä on rajattu 3-5 käyntiin palvelujen riittävyyden turvaamiseksi, kuitenkin ”panos-tuotos” – ajattelulla on joillekin työterveyshuollon ulkopuolella oleville asiakkaille tarjottu pidempiaikaisia jaksoja työkyvyn palauttamiseksi. Lisäksi pitkäaikaisia kävijöitä on ALS ja tetraplegia-potilaissa.

 

Osastolla on jatkuvasti keskimäärin 10 kuntoutettavaa, pääsääntöisesti neurologisia potilaita, operaatioiden ja infektioiden jälkitiloja. Tällä hetkellä fysioterapeutti ei ehdi kaikkia päivittäin kuntouttaa, vaan kuntoutus jää osin osaston hoitohenkilökunnan toteutettavaksi. Tarkoituksenmukaista olisi kuitenkin saada fysioterapeutin kuntoutusta päivittäin, jotta turvataan nopea toipuminen ja edelleen kotiutuminen.

 

Tavoitteena on Kysterin alueella jatkossa päästä aloittamaan fysioterapeutin suoravastaanottoja. Tällä saataisiin vapautettua lääkäriresurssia, toisaalta hoitoketjut saadaan sujuvammiksi ja potilas pääsisi heti samalla käynnillä aloittamaan vaivan vaatimat kuntouttavat toimet fysioterapeutin ohjaamana.

 

Tällä hetkellä yhden fysioterapeutin työpanos menee avohoitokäynteihin, joihin on jatkuvasti jonoa käyntimäärien rajoituksesta huolimatta. Yksi fysioterapeutti pyörittää ryhmiä, yhden vastuulla on osasto. Edellä kuvatusti resurssit ovat riittämättömät jo näiden toimenkuvien hoitamiseen, ottamatta vielä lukuun mahdollista tulevaa suoravastaanottoa.

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa