Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 09.04.2019/Pykälä 26

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

Tarkastuslautakunta

13 §

18.2.2019

Tarkastuslautakunta

21 §

27.3.2019

 

26 §

 492/00.03.00.01/2019

 

Vuoden 2018 arviointikertomuksen valmistelu

 

 

Päätöshistoria

 

Tarkastuslautakunta 18.2.2019 13 §

                                       Kuntayhtymän hallitus allekirjoittaa vuoden 2018 tilinpäätöksen maaliskuun lopussa. Tämän jälkeen lautakunta kuulee työohjelmansa mukaisesti johdon selonteon tilinpäätöksestä ja vuodelle 2018 asetettujen tavoitteiden toteutumisesta. 

 

Tässä kokouksessa tarkastuslautakunta keskustelee vuoden 2018 arviointikertomuksen sisältöön, esittämistapaan ja rakenteeseen liittyvistä linjauksista ja antaa ohjeet asian jatkovalmistelulle.

 

 

Esitys                                 

 

Tarkastuslautakunta keskustelee vuoden 2018 arviointikertomuksen keskeisestä sisällöstä, aikataulusta ja jatkovalmistelusta.

 

 

 

 

Päätös                               

Tarkastuslautakunta keskusteli vuoden 2018 arviointikertomuksen suuntaviivoista ja antoi ohjeet asian jatkovalmisteluksi.

 

 

 

 

Tarkastuslautakunta 27.3.2019 21 §

 

 

Tarkastuslautakunnan jäsenille toimitetaan ennen kokousta sähköpostitse alustava luonnos vuoden 2018 arviointikertomuksesta.

 

 

Esitys                                 

 

Tarkastuslautakunta aloittaa arviointikertomuksen valmistelun laaditun luonnoksen pohjalta ja antaa ohjeet sen jatkovalmistelulle. 

 

 

 

 

 

Päätös                               

Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen valmistelua laaditun luonnoksen ja kokouksessa tehtyjen linjausten pohjalta seuraavassa kokouksessaan 9.4.2019.

 

 

 

 

 

Tarkastuslautakunta 9.4.2019 26 §

 

Tarkastuslautakunta on aloittanut arviointikertomuksen valmistelun aiemmissa kokouksissaan. Lautakunnan jäsenille on toimitettu oheismateriaalina aiempaan valmisteluun perustuva luonnos.

 

 

Esitys                                 

Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen valmistelua luonnoksen pohjalta.

 

 

 

Päätös                               

Tarkastuslautakunta käsitteli luonnosta ja päätti jatkaa arviointikertomuksen valmistelua seuraavassa kokouksessa.

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa