Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 23.04.2019/Pykälä 40

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

40 §

 492/00.03.00.01/2019

 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2018

 

 

Tarkastuslautakunta 23.4.2019 40 §

 

Tarkastuslautakunta on valmistellut aiemmissa kokouksissaan valtuustolle annettavaa vuoden 2018 arviointikertomusta.

                     

 

Esitys                                 

Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja:

 

Tarkastuslautakunta hyväksyy vuoden 2018 arviointikertomuksen ja saattaa sen kuntayhtymän valtuuston käsiteltäväksi.

 

Tarkastuslautakunta pyytää, että kuntayhtymän hallitus antaa valtuustolle lokakuun loppuun mennessä lausunnon niistä toimenpiteistä, joihin se on ryhtynyt tai päättänyt ryhtyä arvioitikertomuksessa esitettyjen havaintojen johdosta.

 

 

 

Päätös                               

Tarkastuslautakunta hyväksyi vuoden 2018 arviointikertomuksen ja päätti saattaa sen kuntayhtymän valtuuston käsiteltäväksi.

 

Tarkastuslautakunta esittää kuntayhtymän valtuustolle, että valtuusto pyytää hallitukselta lokakuun loppuun mennessä lausunnon niistä toimenpiteistä, joihin se on ryhtynyt tai päättänyt ryhtyä arviointikertomuksessa esitettyjen havaintojen johdosta.

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa