Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kysterin johtokunta
Pöytäkirja 23.02.2022/Pykälä 10

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

10 §

 588/01.01.01.01/2022

 

Lisähenkilöstöresurssin palkkaaminen Kysterin hallintoon vuodelle 2022

 

 

Kysterin johtokunta 23.2.2022 10 §

 

Valmistelija: toimitusjohtaja Ritva Vitri, p. 0447171210, ritva.vitri@kuh.fi.

 

Kysterin keskushallinnossa työskentelee toimitusjohtajan lisäksi johtava hoitaja, hallintopäällikkö sekä kaksi hallintosihteeriä. Johtava hoitaja toimii Hyvinvointialueen valmistelussa tiedolla johtamisen vastuuvalmistelijana 70 % työpanoksella, jonka lisäksi myös muiden hallinnossa työskentelevien resurssia suuntautuu HVA valmisteluun liittyvien työryhmien työskentelyyn pienemmillä prosenttiosuuksilla.  Tämän lisäksi hallinnossa toimivilla viran- ja toimenhaltijoilla on organisaation edustajina velvollisuus tuottaa tarvittavaa materiaalia HVA valmisteluun liittyen. Kuluvan vuoden aikana organisaation toimintojen purkamiseen liittyen on tarve tietojen kokoamiseen ja selvitysten tekemiseen. Normaali arkityö on hoidettava tämän rinnalla edelleen. Niukat henkilöstöresurssit ovat jo lyhyellä seurannalla osoittautuneet riittämättömiksi ja yhden henkilön palkkaaminen tekemään tietojen kokoamis- ja selvitystyötä olisi tarpeen. Budjetissa tähän ei ole varattu palkkakustannuksia.  

 

Esitys                                 

Toimitusjohtaja:

 

Johtokunta hyväksyy lisähenkilön rekrytoimisen Kysterin hallintoon vuodelle 2022.

 

 

Päätös                               

Johtokunta hyväksyi lisähenkilön rekrytoimisen Kysterin hallintoon vuodelle 2022 ja valtuutti toimitusjohtajan suorittamaan lisähenkilörekrytoinnin ilman sisäistä hakua.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa