Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 23.03.2023/Pykälä 15

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

15 §

 158/00.03.00.01/2022

 

Vuoden 2022 tilinpäätös ja tavoitteiden toteutuminen

 

 

Tarkastuslautakunta 23.3.2023 15 §

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän toiminta siirtyi osaksi hyvinvointialueen toimintoja, kun sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain mukainen sosiaali- ja terveydenhuollon vastuu siirtyi kunnilta ja kuntayhtymiltä hyvinvointialueille 1.1.2023.

 

Voimaanpanolain 616/2021 41 § määrää siirrettävän kuntayhtymän tilinpäätöksen käsittelystä ja vastuuvapauden myöntämisestä. Kuntayhtymien tilinpäätökseen ja konsernitilinpäätökseen vuodelta 2022 sovelletaan muutoin mitä kuntalaissa säädetään.

 

Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelman ja vuoden 2022 työohjelman mukaisesti tarkastuslautakunta kuulee johdon selonteon vuoden 2022 tilinpäätöksestä. Kuultavaksi kokoukseen on kutsuttu 31.12.2022 saakka toimineen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän talousjohtaja Kari Janhonen.

 

 

Esitys                                 

Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja:

Tarkastuslautakunta merkitsee esityksen ja asiasta käydyn keskustelun tiedoksi.

 

 

Päätös                               

Tarkastuslautakunta merkitsi esityksen ja asiasta käydyn keskustelun tiedoksi.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa