RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 14.12.2015 Pykälä 185
PKSSK:n ilmoitus edustajan vaihtumisesta | ||
KYSin Erva-tutkimustoimikunnan kokoonpano 2016-2019 |
Erva-tutkimustoimikunta |
15 § |
10.11.2015 |
185 § |
109/00.00.01.00.02/2015 |
Erva-tutkimustoimikunnan kokoonpano seuraavalla nelivuotiskaudella (1.1.2016-31.12.2019)
Päätöshistoria
Erva-tutkimustoimikunta 10.11.2015 15 §
Terveydenhuoltolain (1326/2010) mukaan erva-alueen sairaanhoitopiirien kuntayhtymien on perustettava alueelleen yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen tutkimustoimikunta, jossa on monitieteinen edustus erityisvastuualueen terveydenhuollon toimintayksiköistä. Tutkimustoimikunta päättää tutkimusrahoituksen myöntämisestä alueellaan hakemusten perusteella. Lisäksi toimikunnan tehtävänä on osallistua yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen painoalueiden ja tavoitteiden määrittämiseen sosiaali- ja terveysministeriön kanssa nelivuotiskausittain. Valtion tutkimusrahoituksen ensimmäinen nelivuotiskausi päättyy 31.12.2015.
KYS erva-tutkimustoimikunnan kokoonpano on Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hallituksen hyväksymä. Kokoonpanoon kuuluu 15 jäsentä ja varajäsentä sekä puheenjohtaja. Lisäksi toimikunnalla on esittelijä, kaksi asiantuntijaa ja sihteeri.
Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä ilmoitti edustajan vaihdoksesta 19.10.2015. Varsinaisena jäsenenä KYS erva-tutkimustoimikunnassa kaudelle 2012 – 2015 on toiminut kirurgian ylilääkäri, dosentti Tapio Hakala. Kaudella 2016 -2019 varsinaisena jäsenenä toimii terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen. Vara jäsenenä jatkaa sisätautien ylilääkäri, dosentti Juha Mustonen.
Esitys
Erva-tutkimuskoordinaattori:
Toimikunta on 12.3.2015 päättänyt, että KYS erva-tutkimustoimikunnan kokoonpano kaudella 1.1.2016 – 31.12.2019 on sama kuin kuluvalla kaudella.
Hyväksytään PKSSK:n jäsen vaihdos. Toimikunnan kokoonpano, jäsenvaihdos huomioiden viedään hyväksyttäväksi Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hallitukselle joulukuun 2015 kokoukseen. Tiedepalvelukeskus koordinoi asiaa.
Päätös
Toimikunta hyväksyi esityksen yksimielisesti.
Kuntayhtymän hallitus 14.12.2015 185 §
Esitys
Johtajaylilääkäri:
Kuntayhtymän hallitus hyväksyy Erva-tutkimustoimikunnan esityksen.
Päätös
Esitys hyväksyttiin.
Liitteet |
11 |
PKSSK:n ilmoitus edustajan vaihtumisesta |
|
12 |
KYSin Erva-tutkimustoimikunnan kokoonpano 2016-2019 |