RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 22.08.2016 Pykälä 96
96 § |
332/02.07.02/2016 |
Oiva Vaittisen testamenttilahjoituksen vastaanotto ja toimeenpano
Kuntayhtymän hallitus 22.8.2016 96 §
Oiva Ilmari Vaittinen on tehnyt 12.8.2015 testamentin, jossa hän on määrännyt, että ”kuoltuani kaikki omaisuuteni on menevä täydellä omistusoikeudella Kuopion yliopistolliselle sairaalalle käytettäväksi parhaaksi katsomallaan tavalla sydän ja rintaelinkirurgian tutkimus tutkimus- ja opetustyöhön. Kuopion yliopistollista sairaalaa ylläpitää Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, joten kuntayhtymä on lopullinen testamentinsaaja.
Oiva Vaittinen on kuollut 5.2.2016.
Oiva Vaittisen jälkeen 4.5.2016 toimitetussa perunkirjoituksessa Vaittisen kuolinpesän säästöksi on määritelty 128 914,12 euroa.
Oiva Vaittisen kuolinpesään on lakimääräisten perillisten hakemuksesta määrätty pesänselvittäjäksi varatuomari Arto Hyvönen.
Oiva Vaittisen lakimääräiset perilliset ovat hyväksyneet testamentin, joten se on lainvoimainen. Koska Oiva Vaittinen on määrännyt koko omaisuutensa yleistestamentilla KYSille, erillistä perinnönjakoa ei tarvitse toimittaa, vaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä voi lainvoimaisen testamentin nojalla ottaa omaisuuden haltuunsa ja päättää sen realisoinnista.
Oiva Vaittisen jäämistö muodostuu Tienvarsi –nimisestä kiinteistöstä (857-412-11-43), Nordeassa olevista pankkitalletuksista ja rahasto-osuuksista, S-pankin talletuksesta ja SOK:n jäsenmaksusta sekä henkilöautosta (EZT-488).
Esitys
Sairaanhoitopiirin johtaja:
Hallitus päättää ottaa Oiva Vaittisen testamenttilahjoituksen kiitollisuudella vastaan ja päättää sijoittaa testamentatut varat testamentissa määrättyyn tarkoitukseen sekä valtuuttaa lakimies Sakari Kelan
1. huolehtimaan kuolinpesään kuuluvan kiinteistön myynnistä käyvästä arvostaan yhdessä pesänselvittäjä Arto Hyvösen kanssa.
2. käyttämään kuolinpesään kuuluvia pankkitilejä Nordea Pankissa ja S-pankissa sekä lakkauttamaan pankkitilit niiden käytyä tarpeettomiksi sekä vastaanottamaan mahdollisessa pankin tallelokerossa olevat asiakirjat.
Päätös
Esitys hyväksyttiin.