Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 10.10.2016 Pykälä 123



 

Kuntayhtymän johtoryhmä

146 §

27.9.2016

 

123 §

 368/10.03.02/2016

 

Kunta-alan energiatehokkuussopimuksen jatkosopimukseen ryhtyminen

 

 

Päätöshistoria

 

Kuntayhtymän johtoryhmä 27.9.2016 146 §

 

 

Taustaa

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin on solminut Työ- ja elinkeinoministeriön kanssa energiatehokkuussopimuksen vuosille 2008-2016. Sopimus umpeutuu kuluvan vuoden 2016 lopussa. Sopimuksella pyrittiin ensisijaisesti energiatehokkuuden parantamiseen. Tavoitteena pidettiin 9% energiansäästötavoitetta vuoden 2005 kuntayhtymän kokonaisenergian kulutuksesta eli 4220,1 MWh. Tavoite oli laskennallinen, jonka saavuttaminen edellytti paitsi käytännön säästötoimenpiteitä, myös olemassa olevan toimintaympäristön energiankäytön uudistamista, laiteinvestointeja ja peruskorjauksiin sekä uudiskohteisiin kohdistuvaa energiankäytön määrätietoista tehostamista.  

 

Asetettuja säästötavoitteita ohjattiin aikaisemmin tehtyjen energiaselvitysten ehdotettujen toimenpiteiden toteuttamisella, vuosittain päivitettävällä ympäristöohjelmalla ja sitä seurattiin vuotuisella raportoinnilla Motiva Oylle sekä vuotuisessa ympäristökertomuksessa. Lähes koko mainitun sopimuskauden aikana tehtiin laajoja uudisrakentamis- ja suunnitteluhankkeita, jotka merkittävästi muuttivat energiatehokkuutta.

 

Energiatehokkuussopimukset 2017–2025

 

Maassamme käynnistyy uusi energiatehokkuuskausi vuosille 2017-2025. Energiatehokkuussopimukset ovat tärkeä osa Suomen energia- ja ilmastostrategiaa sekä ensisijainen keino edistää vapaaehtoisesti energian tehokasta käyttöä maassamme. Vastuullinen ja tehokas energiankäyttö vähentää ilmastonmuutoksesta aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä.

Nyt solmittavat sopimukset ovat valtion ja eri toimialojen yhdessä valitsema tapa täyttää maallemme asetetut kansainväliset energiatehokkuusvelvoitteet.


Kattavalla ja tuloksekkaalla sopimustoiminnalla velvoitteet on mahdollista saavuttaa ilman pakottavaa lainsäädäntöä tai muita uusia pakkokeinoja.

Johdonmukaisella ja suunnitetulla energiatehokkuustoiminnalla voidaan saavuttaa merkittäviä kustannussäästöjä.

 

Sopimustoiminnan tavoitteet

 

Liittyessään Kunta-alan energiatehokkuussopimukseen sairaanhoitopiiri asettaa liittyessään lähtökohtaisesti vähintään 7,5 prosentin ohjeellisen energiansäästötavoitteen sopimuskaudelle 2017–2025 ja välitavoitteen 4 prosenttia vuodelle 2020.

 

Toiminnan organisointi sairaanhoitopiirissä

 

Energiatehokkuustoiminta sairaanhoitopiirissä toteutetaan yhteistyössä kiinteistöhallinnon, ympäristöohjausryhmän sekä viestinnän kanssa, mukaan lukien konsernin välittömät sidosryhmät (Servica, Istekki, Islab  sekä IS-Hankinta).

 

Toimintaa koordinoidaan kiinteistöjohtajan ohjauksessa.

 

Toimintasuunnitelma

 

Sairaanhoitopiiri, jäljempänä shp, laatii yhteistyössä em. välittömien sidosryhmiensä ja kumppaniensa kanssa toimintasuunnitelman, joka tukee energiansäästösopimuksen tavoitteita ja päämääriä. Toimintasuunnitelma laaditaan ensimmäisen sopimusvuoden aikana.

Shp varaa ja nimeää energiatehokkuustoimintaa varten riittävät henkilöresurssit sekä edellyttää välittömien sidosryhmiensä toimivan samoin tehokkaan ja johdonmukaisen toiminnan turvaamiseksi.

 

Energiatehokkuuden huomioiminen hankinnoissa

 

Energiatehokkuus huomioidaan shpn hankinnoissa voimassa olevan hankintaohjeen (OHJE-2013-02681)  mukaisesti, energiatehokkuutta korostaen.

 

Energiatehokkuus suunnittelun ohjauksessa

 

Energiatehokkuus huomioidaan suunnittelunohjauksessa merkittävänä kriteerinä ja vaatimuksena. Energiatehokkuus on osa vuosittain päivitettävää ympäristöohjelmaa.

                     

Energiaselvitykset sekä niissä havaittujen säästötoimien toteuttaminen

 

Shp tilaa selvityksiä niistä toimista joiden tavoitteena on energiansäästö. Näitä ovat mm. uusiutuvien energiamuotojen hyödyntäminen, kuten aurinkoenergian lisääminen, aurinkolämmön hyödyntämisen käytön mahdollisuus, jäteveden sisältämän energian hyödyntäminen, maalämpöreservit.

 

Kulutusseuranta ja raportointi

 

Energiakulutuksia seurataan aktiivisesti, vähintään kuukausittain. Seurantaa varten rakennetaan havaintoverkosto, joka mittauksilla ja havainnoilla voidaan ohjata energiankäytöntehokkuutta ja toimenpiteiden vaikutuksia.

 

Viestintätoiminta ja koulutus

 

Shp tiedottaa aktiivisesti toimintansa vaikutuksista toimintaympäristöään ja henkilöstöään, sekä kouluttaa ja ohjaa työyhteisöään energiatehokkaaseen toimintatapaan.

 

Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa

 

Shp on kiinteässä yhteistyössä infrastruktuurinsa muihin toimijoihin, erityisesti Kuopion Savilahden alueella, ja muihin sidosryhmiinsä energiatehokkuuden lisäämiseksi.

 

Sopimuksen raportointi

 

Shp raportoi vuosittain huhtikuun loppuun mennessä energiatehokkuussopimuksen mukaisesti energiankäytöstään, tehdyistä toimenpiteistä ja niiden säästövaikutuksista energiatehokkuustoiminnan seurantajärjestelmään. Raportointi on myös osa vuosittain julkaistavaa Ympäristökertomusta.

                     

Kustannukset ja taloudellisuus

 

Sopimuksen toimeenpano vaatii henkilöstöltä työaikaa, mutta pääosin toimintaa toteutetaan osana normaalina kiinteistöjen ylläpitotoimintana. Sopimuksen toimeenpano ei edellytä lisähenkilöstöä, Samoin sidosryhmien toiminta on pääsääntöisesti normaalia ylläpitotoimintaa eivätkä kustannukset siltä osin kasva. Energian käyttö muodostaa sairaanhoitopiirille noin 6-7Me:n vuotuiset kustannukset, joiden suuruuteen energian tehokas käyttö vaikuttaa. Tavoitteena oleva kokonaisenergiankäytön pienentäminen vaikuttaa siten energian ostokustannuksia laskeva ja sopimukseen liittyminen on siten kustannustehokkuutta tukeva linjaus

 

 

 

Esitys                                 

 

Kiinteistöjohtaja:

 

KUJO käsittelee asian ja esittää sopimukseen liittymistä hallitukselle.

 

 

 

 

Päätös                               

KUJO puolsi esitystä. Asia viedään hallituksen hyväksyttäväksi.

 

KUJO näki, että KYSin olisi hyvä profiloitua julkisuudessa energiatietoisena organisaationa ja tiedottaa asiasta aktiivisesti sekä sisäisesti että ulkoisesti.

 

Vastuut:

Mikko Hollmén

Varpu Puskala

 

 

 

 

 

Kuntayhtymän hallitus 10.10.2016 123 §

 

 

Esitys                                 

Sairaanhoitopiirin johtaja:

 

Hallitus päättää liittyä sopimukseen.

 

 

 

Päätös                               

Esitys hyväksyttiin.

 

 

 

 

 

Liitteet

6

Kunta-ala, energiatehokkuussopimus