Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 24.04.2017 Pykälä 62



 

 

62 §

 81/10.03.02/2016

 

Uusi Sydän, Puijon sairaalan tilojen uudistamisohjelman päivitetty hankeohjelma

 

 

Kuntayhtymän hallitus 24.4.2017 62 §

 

Kuntayhtymän hallitus ja valtuusto käsittelivät Uusi Sydän – pääsairaalan uudistamisohjelman ja KYSin Master plan – päivityksen kokouksissaan 14.11.2016 (hallitus) ja 12.12.2016 (valtuusto). Uusi Sydän – uudistamisohjelman osalta kiinteistöjohtaja esitti, että kuntayhtymän hallitus hyväksyy hankesuunnitelman ja esittää sen edelleen kuntayhtymän valtuustolle hyväksyttäväksi siten, että peruskorjaus varaudutaan toteuttamaan vuosien 2018–2024 aikana ja ehdotus- ja yleissuunnittelu käynnistetään välittömästi sekä lopullinen vuodeosastopaikkojen määrä ja investoinnin laajuus sekä sen mukainen kustannusarvio päätetään ehdotussuunnitelmien pohjalta kesällä 2017.

 

Edelleen esitettiin, että kuntayhtymän hallitus päättää, että hankesuunnitelmassa esitettyjen toimintamuutosten varmistamiseksi perustetaan toiminnalliset muutosprojektit (osastotoiminta, avotoiminta, lääkehuolto, logistiikka ja ICT) ja niitä seurataan KYS uudistuu -projektissa. Valtuustossa esitys hyväksyttiin. Hallitus ja valtuusto kuitenkin korostivat, että hankkeen käynnistämispäätös tehdään erikseen tarvittavien lupien ja valtuuston tekemän hankesuunnitelman tarkistuksen jälkeen.

 

PoSoTe:n tilatyöryhmä käsittelee Uusi Sydän -hankekokonaisuuden kuntayhtymän valtuustokäsittelyn jälkeen kesäkuussa 2017. STM:n poikkeuslupaa investoinnin käynnistämiseksi tullaan hakemaan ehdotus- ja yleissuunnittelun jälkeen, arviolta alkusyksyllä 2017. 

 

Oheisessa KYS uudistuu – projektin päivitetyssä hankesuunnitelmassa on kuvattu projektin nykytilanne sekä aiemman hallitus- ja valtuustokäsittelyn jälkeen tapahtuneet muutokset ja täydennykset. Yhdessä arkkitehtitoimiston kanssa on jokaista kerrosta saatu tiivistettyä 349 neliömetrillä eli yhteensä kymmenessä kerroksessa tiivistymistä on tapahtunut aiemmin esitettyyn hankesuunnitelmaan nähden noin 3500 neliömetriä. Karkea kustannussäästö aiemmin esitettyyn nähden on 2600 euron/neliömetri rakennuskuluilla noin yhdeksän miljoonaa euroa. Lisäksi vuosittaista kustannussäästöä tulee vähenevistä ylläpitokuluista (esimerkiksi sähkö, lämmitys ja ilmastointi). Edellisen hallitus- ja valtuustokäsittelyn jälkeen rakennuskustannusindeksi on noussut 3,6 %, jonka vuoksi päivitetty kustannusarvio ei ole pienentynyt samassa suhteessa kuin rakennuksen neliömäärät. Kohonneenkin rakennuskustannusindeksin mukaan tiivistämisellä saatu kustannuksien säästö on kuitenkin noin 4,4, miljoonaa euroa. Hankkeen kokonaiskustannus kaikkine tarvittavine purkutöineen sekä kulkureittien rakentamisineen on 164,0 miljoonaa euroa (joulukuussa 2016 168,4 miljoonaa euroa). Joulukuun 2016 valtuustokäsittelyssä toiminnallisten tilojen eli Uuden Sydämen osuus hankkeesta oli 154,3 miljoonaa euroa ja nyt tämän osuuden kustannusarvio on 149,6 miljoonaa euroa.

 

 

Kiinteistöjohtajan esitys:

 

Esitän, että kuntayhtymän hallitus merkitsee tiedoksi Uusi Sydän – Pääsairaalan uudistamisohjelman päivitetyn hankesuunnitelman ja hyväksyy rakennushankkeen käynnistämisen.

 

 

 

Esitys                                 

Sairaanhoitopiirin johtaja:

 

Hallitus hyväksyy kiinteistöjohtajan esityksen ja esittää sen edelleen valtuuston hyväksyttäväksi.

 

 

Päätös                               

Esitys hyväksyttiin.

 

 

 

 

Liitteet

9

Hankesuunnitelma liitteineen