RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 24.10.2017/Pykälä 6
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
6 § |
379/00.00.01.00.00/2017 |
Kokouskutsun ja esityslistan lähettäminen jäsenille
Tarkastuslautakunta 24.10.2017 6 §
Hallintosäännön 20 luvun 5 §:n mukaan toimielin pitää kokouksensa ajan ja paikan.
Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.
Hallintosäännön 20 luvun 6 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.
Kokouskutsu on lähetettävä, mikäli mahdollista (7) päivää ennen kokousta.
Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Kokouskutsussa on mainittava, mitä toimielimen päätöksentekotapaa noudatetaan kunkin asian kohdalla. Jos asia käsitellään sähköisessä päätöksentekomenettelyssä, tulee kutsussa ilmaista, mihin mennessä asia on käsiteltävä sähköisesti.
Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivät erityiset syyt ole esteenä.
Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.
Esitys
Reviisori:
Tarkastuslautakunta päättää, että kokouskutsu ja esityslista lähetetään jäsenille, varajäsenille ja vastuunalaiselle tilintarkastajalle sähköpostin välityksellä viimeistään viisi päivää ennen kokousta.
Esityslista saatetaan tiedoksi myös sairaanhoitopiirin johtajalle.
Päätös
Esitys hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |