Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 16.03.2015 Pykälä 35



 

 

35 §

 74/00.01.00/2014

 

Yhteispäivystys väistötiloissa 31.8.2015 alkaen

 

 

 

 

Sairaanhoitopiirin hallitus käsitteli 1.1.2015 voimaantulleen päivystysasetuksen ja tuottavuusohjelman mukaisia toimenpiteitä kokouksissaan 8.12.2015 ja 17.12.2015. Viimemainitussa kokouksessa hallitus hyväksyi toteuttavaksi ns. siirtymävaiheen mallin ajalle 1.1.2015–30.8.2015 ja edellytti päätöksessään ns. väistövaiheen (31.8.2015-maaliskuu 2017) toiminnan uutta käsittelyä hallituksessa kevään 2015 kuluessa. Hallitus hyväksyi jo siirtymävaiheessa sairaanhoitajien työpanoksen lisäyksen ilta- ja yövuoroon (218 784 €/v).

 

Väistövaiheen suunnitelmia on esitelty alustavasti hallituksen seminaarissa 26.2.2015. Väistövaiheessa uuden toimintamallin mukainen yhteispäivystys siirtyy sairaalan toiselle puolelle siksi aikaa, että peruskorjaus 1 -vaiheeseen kuuluva nykyisen päivystyspoliklinikan alue saadaan saneerattua. Uudenmallinen yhteispäivystys käsittää konservatiivisen, operatiivisen ja akuuttilääketieteen blokin (LIITE: perustelumuistio). Viimemainittu blokki vastaa päivystysasetuksen mukaisesta perusterveydenhuollon 24/7 päivystyksestä. Väistövaihe alkaa aiemmin esitettyä aikaisemmin eli jo elokuussa 2015.

 

Uudistuksen yhteydessä eriytetään Kuopion kaupungin ilta- ja viikonloppuvastaanotot yksinomaan Kuopion vastuulla olevaksi toiminnaksi, joka tapahtuu KYSiltä vuokrattavissa tiloissa. Samalla puretaan sairaanhoitopiirin ja Kuopion kaupungin välinen päivystyssopimus ja siihen liittyvät tilaratkaisut. Kuopion ilta- ja viikonloppuvastaanoton tiloista tehdään uusi vuokrasopimus.

 

Akuuttilääketieteen blokin vuotuiseksi kävijämääräksi arvioidaan 19 000. Nykyisen yhteispäivystyksen kävijämäärä on noin 32 000, joten Kuopio tulee vastaamaan noin 13 000 käynnistä omilla päiväaikaisilla tiimi- sekä ilta- ja viikonloppuvastaanotoillaan.

 

Uusi päivystys on suunniteltu toteutettavaksi niin, että päivisin ja iltaisin toiminnasta vastaisivat sairaanhoitopiirin akuuttilääkärit (1 erikoislääkäri ja 4 erikoistuvaa lääkäriä; kts. LIITE: perustelumuistio). Akuuttilääkäreiden kokonaistyöaika sijoittuisi poikkeavalla tavalla. Tämä edellyttää paikallissopimusta, joka tuodaan henkilöstötoimikunnan käsiteltäväksi myöhemmin keväällä.   Akuuttilääkäreiden vuosikustannus tulisi olemaan (Helo) 332 000 €/v ja kokonaiskulut kaikkine työaikakorvauksineen 664 000 €/v. Yön lääkärityöpanos ostettaisiin ulkopuoliselta palveluntarjoajalta, koska tätä varten jouduttaisiin muutoin palkkaamaan akuuttilääkäreitä lisää esitetyn 5 viran lisäksi.

 

Jo päivystysasetus sinänsä tähtää merkittäviin kuntien kustannussäästöihin päivystystoiminnantuottavuuden parantuessa. Voimavarojen keskittämisellä saavutetaan myös merkittäviä toiminnallisia ja laadullisia etuja: erityisesti päivystykseen perehtyneet akuuttilääkärit hoitavat valtaosan päivystyspotilaista, kansalaisten puhelinpalvelu keskitetään, kuntien lääkäreiden työpanoksia vapautuu muihin tehtäviin yöpäivystysvelvoitteen poistuessa ja ensihoidon ja terveydenhuollon yksiköiden lääkärikonsultaatiot keskittyvät akuuttilääkäreille. On myös selvää, että eritasoista kiireellistä hoitoa tarvitsevat potilaat ohjautuvat aiempaa tarkoituksenmukaisemmin terveydenhuollon eri pisteisiin, mikä parantaa myös päivystyksen tehokkuutta (ts. kevyemmällä palvelutasolla hoidetaan vähäisemmät vaivat ja raskaammat voimavarat kohdistetaan vaativiin päivystyksellisiin ongelmiin).

 

Perusterveydenhuollon/akuuttilääketieteen blokin kokonaiskustannusarvio vuositasolla on 4 900 000 €, josta toteutuisi noin 1 630 000 € vuonna 2015. Koska osa kustannuksista on jo nyt olemassa ja ne vain kohdistuvat uudella tavalla, ovat vuositason uudet kustannukset noin 1 960 000 € (vuonna 2015 631 000 €). Nämä kustannukset eivät sisälly nykyiseen päivystysalueen menoraamiin ja siksi ne esitetään hyväksyttäväksi raamin ulkopuolisina kustannuksina.

 

Päivystysalueen toiminnalliset muutokset perustuvat päivystysasetuksen vaatimuksiin ja ne ovat tuottavuusohjelman mukaisia. Koko Pohjois-Savon alueella päivystyksen muutosten arvioidaan leikkaavan menoja vuositasolla noin 560 000 €/v.

 

 

 

Esitys                                 

Johtajaylilääkäri:

 

1. Hallitus hyväksyy esitetyn yhteispäivystysmallin kustannuksineen.

 

2. Hallitus hyväksyy perustuen 17.12.2014 rahoituspäätökseen, että toimintaa varten perustetaan 1.4.2015 alkaen em. varaukseen perustuen 3 sairaanhoitajan tointa.

 

3. Hallitus perustaa yhteensä 5 akuuttilääketieteen virkaa (1 erikoislääkäri ja 4 erikoistuvaa lääkäriä) 15.8.2015 alkaen.

 

4. Hallitus valtuuttaa sairaanhoitopiirin johtajan allekirjoittamaan sopimuksen, jolla Kuopion kaupungin kanssa 3.7.2000 allekirjoitettu sopimus päätetään.

 

 

Päätös                               

Merkittiin, että Sari Tikkanen poistui tämän asian käsittelyn aikana kello 10.55.

 

Esitys hyväksyttiin.

 

 

 

 

Liitteet

5

Perustelumuistio

 

6

Kustannusarviot