Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 25.05.2015 Pykälä 83


 

 

83 §

 266/00.04.02/2015

 

Saattohoitosäätiön perustaminen tulevaisuudessa

 

 

Kuntayhtymän hallitus 25.5.2015 83 §

 

Evankelisluterilaisen kirkon piispa Jari Jolkkonen kutsui kokoon KYSin, ortodoksisen kirkon, Syöpäyhdistyksen, Marttojen ja Kuopion kaupungin edustajat keskustelemaan saattohoitosäätiön perustamisesta Itä-Suomen alueelle.

 

Säätiön toiminnassa otetaan huomioon saattohoitoon liittyvät kansalliset ja kansainväliset linjaukset. Saattohoidon tulee tukea potilaan ja hänen läheistensä jaksamista kunnioittamalla heidän arvomaailmaansa ja vakaumustaan. Saattohoitosäätiön tarkoituksena on edistää Itä-Suomen alueella annettavaa saattohoitopalvelua, edistää tutkimusta ja koulutusta, jakaa apurahoja ja avustuksia, vastata saattohoitoon liittyvistä tiloista ja mahdollisesti harjoittaa saattohoitoon liittyvää liiketoimintaa.

 

Perustettavaa säätiötä varten tarvitaan peruspääoma, joka on säilytettävä vähentymättömänä. Tämän lisäksi säätiöllä on oltava käyttöpääomaa. Nämä varat on tarkoitus hankkia säätiölle vastaanottamalla lahjoituksia, testamentteja ja avustuksia toiminnan rahoittamiseksi. Saattohoitosäätiötä ei voi perustaa ennen kuin peruspääoma on olemassa. Peruspääoman hankkimista varten toteutetaan keräys ensi syksystä alkaen. Keräyksen päätoimijoina ovat kirkko ja eri järjestöt. Peruspääoman hankkimisen jälkeen voidaan perustaa varsinainen säätiö. Saattohoitosäätiön perustamiseksi on ehdotettu, että tähän kokoukseen kutsutut ovat säätiön perustajajäseniä. Tämän jälkeen perustajajäsenet valitsevat säätiön hallituksen jäsenet.

 

 

 

Esitys                                 

Hallintoylihoitaja:

 

Hallitus hyväksyy sen, että varojen keräyksen aikana yleisölle kerrotaan KYSin olevan mukana säätiön perustamisessa ja hyväksyy KYSin perustajajäsenyyden. KYS ei tue säätiön perustamista taloudellisesti.

 

 

Päätös                               

Merkittiin, että Pirjo Niemiz poistui tämän asian käsittelyn aikana kello 11.25.

 

Esitys hyväksyttiin.