Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 25.05.2015 Pykälä 76


Liitteet
  Tuloslaskelma 2015

 

 

76 §

 62/02.02.00/2014

 

Muutokset sairaanhoitopiirin vuoden 2015 talousarvioon

 

 

Kuntayhtymän hallitus 25.5.2015 76 §

 

Talousarvio sitoo hallitusta jäsenkuntamyynnin, investointien yhteismäärän ja tilikauden ylijäämän osalta.

KYSin ja kuntien tuottavuusohjelmaan kuuluu toimintojen siirtäminen terveydenhuollon tuottajaorganisaatiosta toiseen. Viime aikoina on Kuopion kaupungin kanssa sovittu maha-suolikanavan tähystys ja reumavastaanotto toimintojen siirtämisestä Kuopion kaupungilta Pohjois-Savon sairaanhoitopiirille.

 

Sairaanhoitopiirin hallitus on 2.3.2015 hyväksynyt Harjulan sairaalan ja KYSin maha-suolikanavan tähystystoimintojen yhdistämisen uuden Kaarisairaalan endoskopiayksikköön tavoitteena resurssitehokas yhteistoiminta. Toiminnan siirrosta johtuvat uudet kustannukset tälle vuodelle ovat yhteensä 240 400 €. Samalla Kuopion kaupungin kuntalaskutuksen arvioidaan kasvavan 294 425 €.

 

Vastaavasti Kuopion reumavastaanoton siirrosta KYSiin syyskuussa 2015 syntyy sairaanhoitopiirille 149 600€ kustannukset ja Kuopion kuntalaskutuksen lisäys 195 095 €.

 

Nämä siirrot aiheuttavat kuntalaskutuksen kasvua Kuopion kaupungille, jolle syntyy säästöä kaupungin omassa budjetissa.

 

Yhteispäivystys siirtyy sopimuslaskutuksesta jäsenkuntalaskutukseen 1.9.2015 alkaen, mikä nostaa kuntalaskutusta.

 

Sairaanhoitopiirin hallitus käsitteli 1.1.2015 voimaantulleen päivystysasetuksen ja tuottavuusohjelman mukaisia toimenpiteitä kokouksissaan 8.12.2014 ja 17.12.2014. Viimemainitussa kokouksessa hallitus hyväksyi toteuttavaksi ns. siirtymävaiheen mallin ajalle 1.1.2015 - 30.8.2015. Perustetuista uusista vakansseista johtuvat kustannukset ovat vuonna 2015 218.784 €.

 

Elokuun lopussa alkavassa ns. väistövaiheessa uuden mallin mukainen yhteispäivystys siirtyy sairaalan toiselle puolelle siksi aikaa, että peruskorjaus 1 -vaiheeseen kuuluva nykyisen päivystys-poliklinikan alue saadaan saneerattua. Hallitus hyväksyi väistö-vaiheen toimintamallin kustannuksineen ja uusine vakansseineen kokouksessaan 16.3.2015. Kokonaiskustannusarvio on 4.900.000 €/v, josta toteutuu noin 1.630.000 € vuonna 2015. Koska osa kustannuksista on jo nyt olemassa ja ne vain kohdistuvat uudella tavalla, ovat todelliset uudet kustannukset noin 1.960.000 €/v (vuonna 2015 631.000 €).

 

Päivystysalueen toiminnalliset muutokset perustuvat päivystys-asetuksen vaatimuksiin ja ne ovat tuottavuusohjelman mukaisia. Koko Pohjois-Savon alueella päivystyksen muutosten arvioidaan leikkaavan menoja noin 560.000 €/v.

 

Yhteensä kuntalaskutuksen lisäys on 2,33 M€ ja budjetoitu kuntalaskutus 292,67 M€. Yhteensä kuntalaskutus tulisi olemaan 295,00 M€.

 

Hallitusta sitovaksi ylijäämä tavoitteeksi on asetettu 1,0 M€. Ylijäämätavoite olisi parempi ilmaista tavoitteena yli 1,0 M€.

 

 

 

 

Esitys                                 

Sairaanhoitopiirin johtaja:

 

Hallitus esittää valtuustolle, että vuoden 2015 kuntalaskutusta nostetaan 295,00 M€:oon. Lisäksi hallitus esittää, että valtuusto päättää ylijäämätavoitteeksi 1,0 M€ tai enemmän.

 

Täsmennys kokouksessa: Potilasvakuutuskeskuksen maksuosuudet määräytyvät syksyllä 2015.

 

 

Päätös                               

Esitys hyväksyttiin kokouksessa täsmennetyssä muodossa.

 

 

 

 

Liitteet

2

Tuloslaskelma 2015