Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 16.11.2015 Pykälä 163


 

 

163 §

 356/01.01.00.00/2015

 

Kiinteistönpitoinsinöörin nimikkeen muuttaminen kiinteistöpalvelun valvojaksi ja rakennusmestarin viran nimikkeen muuttaminen sähkövalvojan toimeksi

 

 

Kuntayhtymän hallitus 16.11.2015 163 §

 

Kiinteistöjohtaja Mikko Hollmén esittää, että kiinteistöhallinnossa oleva kiinteistöpitoinsinöörin vakanssi muutetaan kiinteistöpalvelun valvojan vakanssiksi vuoden 2016 alusta lähtien. Vakanssi on ollut täyttämättä siitä lähtien, kun nykyisen vakanssin haltija eläköityi 1.11.2015. Vakanssin numero on 74825–0001.

 

Lisäksi kiinteistöjohtaja esittää, että kiinteistöhallinnossa oleva rakennusmestarin vakanssi muutetaan sähkövalvojan vakanssiksi vakanssin vapauduttua. Samalla virka muutetaan toimeksi. Vakanssi on vielä täytettynä, mutta nykyisen vakanssin haltija eläköityy keväällä 2016. Vakanssin numero on 44900–0003.

 

Uudet nimikkeet kuvaavat paremmin tulevia tehtäviä, joita eläköitymisten myötä tarkennetaan sisältöjen osalta paremmin kiinteistöhallinnon nykyisiä toimintoja palveleviksi.

 

 

 

Esitys                                 

Sairaanhoitopiirin johtaja:

 

Hallitus päättää hyväksyä esitetyt nimikemuutokset tuottavuusohjelman mukaisina voimaan tulevaksi 1.1.2016.

 

 

Päätös                               

Esitys hyväksyttiin.