Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 25.01.2016 Pykälä 12



 

 

12 §

 476/10.03.02.02.01/2015

 

Neuvottelujen käynnistäminen pysäköintitoiminnan järjestämiseksi

 

 

Kuntayhtymän hallitus 25.1.2016 12 §

 

Kiinteistö Oy Mustinlammen toimialaan kuuluu pysäköintitoiminnan järjestäminen Pohjois-Savon sairaanhoitopiirille ja sen asiakkaille sekä konserniyhteisöjen käyttöön. Tätä toimintaa yhtiö harjoittaa kahdessa pysäköintitalossa, joiden osuus Puijon sairaalan pysäköintitoiminnassa on noin 75 %. Lisäksi yhtiön hankkima pysäköinninhallinnanjärjestelmä on käytössä myös sairaanhoitopiirin P2- ja P3- pysäköintialueilla. Sairaanhoitopiiri vastaa pysäköintitoiminnasta kenttäpysäköinnissä Puijon ja Julkulan sairaala-alueilla sekä sisään vuokratuissa kohteissa (Alava ja Viertotie).

 

Kiinteistö Oy Mustilammen hallitus esittää, että pysäköintitoiminnan järjestäminen yhtenäistettäisiin.  Yhtiö on valmis toimimaan operaattorina koko laajuudessa. Toiminnan siirtämisellä ei olisi henkilöstövaikutuksia, mutta muiden vaikutusten arvioimiseksi sekä asian tarkastelemiseksi yhtiö esittää neuvottelujen aloittamista.

 

 

Esitys                                 

Johtajaylilääkäri:

 

Hallitus käynnistää neuvottelut pysäköintitoiminnan järjestämiseksi.

 

 

Päätös                               

Merkittiin, että Raimo Koikkalainen poistui kello 11.32 tämän asian käsittelyn aikana.

 

Esitys hyväksyttiin.

 

 

 

 

Liitteet

9

Esitys pysäköintitoiminnan järjestämisestä