Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 23.05.2016 Pykälä 63



 

 

63 §

 245/02.08.00.01/2016

 

Kiinteistötietojärjestelmän hankinta

 

 

Kuntayhtymän hallitus 23.5.2016 63 §

 

Nykyinen käytössä oleva KITI2010-tietojärjestelmä on ominaisuuksiltaan vanhentunut ja puutteellinen. Se ei palvele lainkaan nykyisiä tarpeita mm. taloushallinnon osalta. Kiinteistötietojärjestelmän hankinta käynnistettiin loppuvuonna 2015 markkinakartoituksella. Samalla selvitettiin muilla sairaanhoitopiireillä ja Pohjois-Savon kunnilla käytössä olevia järjestelmiä.

Hankintamenettely

 

Hankintamenettelyksi valittiin neuvottelumenettely. Hankinnasta julkaistiin HILMA-portaalissa hankintailmoitus 26.1.2016. Hankintailmoitukseen määriteltiin, että kiinteistötietojärjestelmä hankitaan SaaS-palveluna. Osallistumishakemukset pyydettiin kirjeitse kirjaamoon 8.2.2016 klo 12.00 mennessä. Hakemuksia saapui määräaikaan mennessä 7 kappaletta, joista 4 vaatimukset täyttänyttä tarjoajaa Haahtela-Kehitys Oy, Rapal Oy, Ramboll Finland Oy ja Talokeskus Yhtiöt Oy valittiin neuvottelumenettelyyn.

 

Valituille tarjoajille toimitettiin alustava tarjouspyyntö liitteineen 8.2.2016. Alustavat tarjoukset pyydettiin 26.2.2016 klo 12.00 mennessä. Alustavia tarjouksia saapui määräaikaan mennessä 3 kappaletta ja näiden tarjoajien kanssa käytiin 2 neuvottelukierrosta. Talokeskus Yhtiöt Oy ei jättänyt alustavaa tarjousta ja ilmoitti vetäytyvänsä pois hankintakilpailusta.

 

Neuvottelukierrosten jälkeen toimitettiin tarjouspyyntö 18.3.2016 neuvotteluissa mukana olleille tarjoajille ja tarjoukset pyydettiin 31.3.2016 klo 12.00 mennessä. Tarjouksia saatiin 3 kappaletta. Tarjousten avauspöytäkirja on liitteenä.

Tarjousten vertailuperusteet

 

Valintaperusteena oli kokonaistaloudellinen edullisuus siten, että 60 % painoarvoa oli järjestelmän ominaisuuksilla ja 40 % järjestelmän hinnalla. Järjestelmän pisteytettäviä ominaisuuksia oli 63 kappaletta, joiden painoarvot olivat 5/10/15/20 riippuen ominaisuuden tärkeydestä. Yhteensä kaikkien ominaisuuksien painoarvo oli 600 pistettä. Hinta (max. 400 pistettä) koostui kolmesta eri kategoriasta:

 

1.     Käyttöönottoprojektin hinta kertakorvauksena (Painoarvo 37,5 % hinnasta)

2.     Palvelumaksu järjestelmän käytöstä €/kk laskettuna 4 vuoden ajalta (Painoarvo 50 % hinnasta)

3.     Järjestelmään tehtävien pohjakuvien päivityksen tuntihinta arvioituna 100 tuntia/vuosi kertoimella 4 vuoden ajalta (Painoarvo 12,5 % hinnasta)

 

Tarjousten poissulkeminen

Jokaisen hintakategorian poissulkemisperusteena käytettiin tarjousten keskiarvoa kyseisessä hintakategoriassa kerrottuna kahdella. Tarjouspyynnön mukaisesti tätä laskennallista arvoa kalliimmat tarjoukset suljetaan pois tarjouskilpailusta ylihintaisena. Ramboll Finland Oy:n tarjous tulee em. ehdon mukaan sulkea pois tarjouskilpailusta, koska sen käyttöönottoprojektin hinta ylittää poissulkemisen rajan. Poissulkemisrajaksi käyttöönottoprojektin hinnan osalta saaduilla tarjouksilla muodostui 170.556€, kun Rambollin hinta ao. osiosta oli 215.490€.

 

Lopulliset vertailupisteet hyväksyttäville tarjouksille ovat:

 

Haahtela-kehitys Oy 670

Rapal Oy 744.

 

Hankinnan vuosikustannus tulee olemaan 54.000e ja se kohdistuu Kiinteistöhallinnolle.

 

 

 

Esitys                                 

Sairaanhoitopiirin johtaja:

 

Hallitus päättää, että Ramboll Finnland Oy:n tarjous hylätään tarjouspyynnön mukaisesti yhden hintakategorian poissulkemisperusteella ja että kiinteistötietojärjestelmän toimittajaksi valitaan Rapal Oy.

 

 

Päätös                               

Esitys hyväksyttiin.

 

 

 

 

Liitteet

4

Tarjousten avauspöytäkirja