Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Erva-tutkimustoimikunta
Pöytäkirja 16.03.2016 Pykälä 6


 

 

6 §

 108/13.01.02/2015

 

Periaatteet ja menettelyt vuoden 2017 VTR-haussa

 

 

Erva-tutkimustoimikunta 16.3.2016 6 §

 

KYS erva-tutkimustoimikunta toteuttaa vuoden 2017 VTR-haun syksyllä 2016. Haku toteutuu eTutkija-järjestelmässä. VTR-hakemusten vuoden 2016 arvioinnissa käytettävät arviointikriteerit osoittautuivat pääosin toimiviksi, mutta joitakin kriteereitä tulee edelleen tarkentaa.

 

Terveydenhuoltolain (1326/2010) mukaisesti rahoitusta voi hakea terveydenhuollon toimintayksikköä ylläpitävä kunta, kuntayhtymä, valtion mielisairaala tai sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella säädetty palvelujen tuottaja. Tutkimustoimikunta päättää tutkimusrahoituksen myöntämisestä hakemusten perusteella.

 

VTR-hakemusten tulee linjautua sosiaali- ja terveysministeriön ja erva-alueiden tutkimustoimikuntien yhdessä määrittelemiin yliopistotasoisen ter-

veyden tutkimuksen tavoitteisiin ja painoalueisiin. Terveydenhuoltolain (1326/2010) mukaan nämä määritellään nelivuotiskausittain. Nykyiset ta-voitteet ja painoalueet on laadittu VTR:n toiselle nelivuotiskaudelle 2016-2019 sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen rahoituksesta (1434/2015).

 

 

Yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen tavoitteena vuosina 2016—2019 on:

 

1) edistää väestön terveyttä ja hyvinvointia terveydenhuollon palvelujärjestelmässä tehtävän korkeatasoisen ja vaikuttavan terveyden tutkimuksen kautta;

2) edistää terveydenhuollon laatua ja potilasturvallisuutta;

3) tuottaa uutta tietoa sekä huolehtia sen levittämisestä ja hyödyntämisestä terveydenhuollossa ja muualla yhteiskunnassa.

 

Yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen painoalueet ovat:

 

1) merkittävien kansanterveysongelmien ja sairauksien ehkäisyn, syntymekanismien, diagnostiikan, hoidon ja kuntoutuksen kliininen ja translationaalinen tutkimus;

2) yksilöllistetyn lääketieteen käyttöönottoon ja biopankkitoimintaan liittyvä tutkimus;

3) monien erikoisalojen yhteistyötä vaativiin tai harvinaisiin sairauksiin ja terveysongelmiin liittyvä tutkimus;

4) palvelujärjestelmän integraatioon ja tuloksellisuuteen, palveluiden laatuun ja vaikuttavuuteen, toimintakäytäntöjen muuttamiseen sekä osaamisen johtamiseen kohdistuva tutkimus;

5) väestökohorttien kliinis-epidemiologiset seurantatutkimukset;

6) terveyden edistämisen, väestön neuvonnan ja terveyserojen kaventamisen vaikuttavuustutkimus;

7) potilaan ja asiakkaan oikeuksiin, valinnanvapauteen sekä potilas- ja asiakasturvallisuuteen kohdistuva tutkimus.

 

Asetuksen (1434/2015) mukaan erityisvastuualueen tutkimustoimikunnan tulee ohjata 1—3 kohdassa tarkoitetuille painoalueille vähintään 25 prosenttia, 4 kohdassa tarkoitetulle painoalueelle vähintään 10 prosenttia sekä 5—7 kohdassa tarkoitetuille painoalueille vähintään 15 prosenttia kunakin vuonna sen käytettävissä olevasta yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen rahoituksesta.

 

 

Esittelijä                              Erva-tutkimuskoordinaattori:

 

Esitys                                 

Erva-tutkimustoimikunta keskustelee ja linjaa hallinnollisen ohjeen päivityksen, hakuajankohdan, rahoituksen hakuluokat, hakuperiaatteet ja -menettelyt ja arviointikriteerit.

 

KYSin Tiedepalvelukeskus valmistelee tarvittavat kirjalliset materiaalit hakua varten. Toimikunnan jäsenet ja kokouksessa läsnä olleet varajäsenet käyvät materiaaleista sähköpostikeskustelua ja välittävät hyväksynnän sähköpostitse Tiedepalvelukeskukseen.

 

 

 

Päätös                               

Erva-tutkimustoimikunta keskusteli periaatteista ja menettelyistä vuoden 2017 VTR-haussa.

 

Erva-tutkimustoimikunnassa nousi erityisesti esille STM:n vuosina 2016-2019 asetuksen mukaiset painoalueet sekä rahanjako painoalueittain. Erityistä huomiota tulee kiinnittää rahanjakopäätöstä tehtäessä, että kullekin painoalueelle kohdentuu STM:n osoittama prosenttiosuus. Uusi asetus korostaa painoalueen 4 merkitystä, ohjaamalla sille 10 % rahoituksesta.

 

Erva-tutkimustoimikunta hyväksyi seuraavan aikataulun:

 

Hakukuulutus ja hakuohje julkaistaan 1.8.2016.

Hakuaika on 22.8.–19.9.2016.

Hakemusten arviointi toteutuu 26.9.–31.10.2016.

Erva-tutkimustoimikunnan päätöskokous on 10.11.2016.

Päätöksistä tiedotetaan 28.11.2016.

 

Erva-tutkimustoimikunta päätti, että tutkijan tulee ilmoittaa pyydetyistä julkaisuista viimeisin Julkaisufoorumin ilmoittama JUFO-taso ja viimeisin Journal of Citation Reportsin ilmoittama IF-pistearvo. Toimikunta haluaa varmistaa näin tutkijoiden tasapuolisen kohtelun sekä mahdollistaa arvioitsijan tarkastaa tarvittaessa tutkijan ilmoittamat JUFO- ja IF-arvot.

 

Erva-tutkimustoimikunta päätti, että hakijan työ-/virkasuhteen tulee olla voimassa VTR-haun alusta kuluvan vuoden loppuun saakka. Työ-/virkasuhteen työajan tulee olla vähintään 20 % kokonaistyöajasta. Konsultaatiosopimuksella työsuhteessa olevat eivät voi hakea VTR-rahoitusta hakijana, mutta voivat toimia tutkimusryhmässä.

 

Erva-tutkimustoimikunta keskusteli VTR-hankehakemusten arviointien toteuttamisesta. Osa toimikunnan jäsenistä katsoi, että jatkossa tulisi käyttää ulkopuolisia arvioijia tai vaihtaa VTR-hakemusten arviointeja muiden erityisvastuualueiden erva-tutkimustoimikuntien kesken. Tutkimusjohtaja Esko Vanninen selvittää vaihdon mahdollisuutta seuraavassa yliopistosairaaloiden tutkimusjohtajien kokouksessa. Erva-tutkimustoimikunta päätti, että hankehakemusten arvioinnit tehdään KYS erva-tutkimustoimikunnan varsinaisten ja varajäsenten toimesta ellei vaihto toisen erva-alueen erva-tutkimustoimikunnan toimesta ole mahdollinen.

 

Erva-tutkimustoimikunta päätti, että myönnettävä VTR-rahoitus ei voi olla suurempi kuin tutkijan hakema VTR-rahoitus.

 

Erva-tutkimustoimikunta päätti, että mikäli VTR-rahoitusta  on jäänyt ensimmäiseltä käyttövuodelta käyttämättä, voidaan se siirtää Tiedepalvelukeskuksen toimesta toiselle vuodelle automaattisesti. Mikäli rahoitusta on käyttämättä toisen vuoden jälkeen, tutkijan tulee tehdä kirjallinen perusteltu hakemus siirrosta erva-tutkimustoimikunnan puheenjohtajalle. Alin erva-tutkimustoimikunnan puheenjohtajan päätöksellä siirrettävä summa on 500 €. Jos tutkija ei saa rahaa käytettyä kolmen vuoden aikana, siirtyvät ne uudelleen jaettavaksi VTR-rahoituksen yhteydessä.

 

Erva-tutkimustoimikunta päätti, että muutoin käytetään aiemmin sovittuja periaatteita ja menettelyjä. Tiedepalvelukeskus valmistelee tarvittavat kirjalliset asiakirjat hakua varten sekä päivittää ohjeistot ja lähettää ne sähköpostitse hyväksyttäväksi erva-tutkimustoimikunnan jäsenille.