Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 01.03.2017 Pykälä 29


 

 

29 §

 460/10.03.02/2015

 

Puijon sairaalan liittäminen kaukokylmään

 

 

Kuntayhtymän hallitus 1.3.2017 29 §

 

Kuntayhtymän hallitus käsitteli 14.12.2015 187 § (Kaukokylmän toteuttaminen Puijon sairaala-alueelle) ja hyväksyi aiesopimuksen Kuopion Energian (KE) kanssa. Varsinainen liittymis- ja toimitussopimus on ollut ehdollinen, erityisesti Kallaveden järviveden hyödyntämisen osalta hankkeen lupamenettelylle. Itä-Suomen Aluehallintovirasto AVI on myöntänyt lokakuussa 2016 Kuopion Energialle vesilain mukaisen luvan käyttää Kallavettä jäähdytykseen.

 

KE on jo asentanut aiesopimuksen mukaisesti kylmää tuottavan konttiratkaisun Puijon sairaalalle ja sillä on ryhdytty tuottamaan kylmäenergiaa PEKO1- ja päivystysalueille tammikuussa 2017. Konttiratkaisu on väliaikainen ja sen tarve poistuu, kun KE on saanut varsinaisen laitosrakennuksen sekä kaukokylmäputket sairaalalle valmiiksi. Arvioitu ajankohta tälle on loppuvuosi 2018 tai alkuvuonna 2019.

 

Kylmän tuotannon osalta solmitaan erillinen liittymissopimus, jota täydentävät yleiset ehdot. Kyse on KEn kannalta ensimmäisestä kaukokylmätoimituksesta ja sopimuksen rakenne on räätälöity erityisesti KEn ja PSSHP:n välille. Sopimuksen mukaan PSSHP liittää kiinteistönsä kaukokylmään peruskorjauksien etenemisen ja toisaalta nykyisten jäähdytyslaitteistojen vanhentumisen tahdissa. Kuopion Energia on hakenut hankkeelle TEM:n investointiavustusta kärkihanke-haussa.

 

Kaukokylmätuotannon ja – jakelun laajenemisen myötä PSSHP:n hiilijalanjälki pienenee merkittävästi, kun tarvittavat ostosähköenergian määrä vähenee suurimmillaan jopa 3 GWh. Ratkaisu on ympäristöohjelman mukainen ja merkittävin yksittäinen toimenpide sairaalan hiilijalanjäljen pienentämisessä.

 

Kiinteistöjohtaja esittää, että hallitus hyväksyy kaukojäähdytyssopimuksen.

 

Esitys                                 

Sairaanhoitopiirin johtaja:

 

Hallitus hyväksyy kaukojäähdytyssopimuksen.

Päätös                               

Merkittiin, että Jaakko Kekoni poistui kokouksesta esteellisenä tämän asian käsittelyn ajaksi - yhteisöjäävi (Kuopion Energia Oy:n hallituksen jäsen). Esteellisyys hyväksyttiin.

 

Esitys hyväksyttiin.