Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 20.03.2017 Pykälä 47


 

Kuntayhtymän johtoryhmä

36 §

3.3.2017

 

47 §

 351/01.01.00.00/2016

 

Nimikemuutokset kliinisten tukipalvelujen alueella

 

 

Päätöshistoria

 

Kuntayhtymän johtoryhmä 3.3.2017 36 §

 

 

C4110 Kuvantamiskeskus

 

Fyysikon viran (10920–0008) muuttaminen apulaisylifyysikon viraksi

 

Kuvantamiskeskuksessa sairaalafyysikoita toimii kolmella lääketieteen erikoisalalla (kliininen neurofysiologia, kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede ja kliininen radiologia). Sairaalafyysikoiden tehtävien laajuudesta ja tarvittavasta syvällisestä erikoisosaamisesta johtuen tämä järjestely on tarkoituksenmukainen. Kuvantamiskeskuksessa on kaksi apulaisylifyysikon virkaa. Kolmas virka mahdollistaisi sen, että apulaisylifyysikoita voisi olla jokaisella erikoisalalla ja he voisivat vastata oman erikoisalansa tietyistä alakohtaisista hallinnollisista tehtävistä.

 

Muutos on perusteltu ja toimintaa selkiyttävä.

 

Kustannusvaikutus 400 €/kk tehtäväkohtaiseen palkkaan.

 

1241P Kliiniset sihteeripalvelut

 

Kahden osastonsihteerin toimen (37760–0020 ja 72502–0014) muuttaminen tekstinkäsittelijän toimiksi

 

Osastonsihteerin vakanssi 37760–0020 muutetaan tekstinkäsittelijän vakanssiksi, koska vakanssilla oleva henkilö on työskennellyt tekstinkäsittelijänä 1.1.2017 alkaen ja haluaa jatkaa ko. tehtävässä. Asiaan on työntekijän suostumus.

 

Osastonsihteerin vakanssi 72502–0014 muutetaan tekstinkäsittelijän vakanssiksi, koska vakanssilla oleva henkilö on työskennellyt tekstinkäsittelijänä 5.2.2016 alkaen ja haluaa jatkaa ko. tehtävässä. Asiaan on työntekijän suostumus.

 

Muutokset ovat perusteltuja.

 

Ei kustannusvaikutuksia.

 

 

 

 

 

 

Esitys                                 

 

Johtajaylilääkäri:

 

KUJO puoltaa nimikemuutoksia ja esittää ne edelleen hallituksen päätettäväksi.

 

 

 

 

Päätös                               

KUJO puolsi esityksiä.

 

Vastuut:

Jorma Penttinen

 

 

 

 

 

Kuntayhtymän hallitus 20.3.2017 47 §

 

 

Esitys                                 

Johtajaylilääkäri:

 

Hallitus hyväksyy nimikemuutokset toimeenpantavaksi 1.4.2017 lukien.

 

 

 

Päätös                               

Merkittiin, että esittelytekstissä ollut virheellinen nimike "apulaisfyysikko" korjattiin kokouksessa muotoon "apulaisylifyysikko".

 

Esitys hyväksyttiin.