Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 22.05.2017/Pykälä 80

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

80 §

 35/00.02.02/2015

 

Sairaanhoitopiirin johtajan vastine tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen vuodelta 2016

 

 

Kuntayhtymän hallitus 22.5.2017 80 §

 

Tähän vastineeseen sisältyvät tarkastuslautakunnan esiin nostamat erityiset havainnot. Yleisiin kommentteihin ei ole tässä vastineessa muuten huomioitavaa.

 

YLEISTÄ

Vuoden 2016 sitovat tavoitteet toteutuivat lähes täysin. Jäsenkuntien maksuosuudet olivat talousarvion mukaiset ja ylijäämä jäi vain hieman tavoitteesta. Ulkokuntamyynti nousi merkittävästi jolloin kokonaistuotot ylittivät suunnitellun, mutta tämä näkyi myös menopuolella erityisesti materiaalien ja lääkkeiden hankinnoissa. Myös palvelujen hankinnat ylittyivät mutta henkilöstömenot kehittyivät kilpailukykysopimuksen ja kertyneiden säästövapaiden purkamisen vaikutuksesta varsin maltillisesti. Syntynyt ylijäämä käytetään vanhojen vuonna 2012 ja sitä ennen syntyneiden alijäämien kattamiseen.

 

KÄYTTÖSUUNNITELMA

Tarkastuslautakunta kiinnittää huomiota siihen että hallitus ei ole hyväksynyt johtosäännön 24§ mukaista vuoden 2016 käyttösuunnitelmaa. Sen sijaan hallitus on 16.11.2015 taloussuunnitelmaesitystä koskevassa päätöksessään faktisesti delegoinut päätösvaltansa tältä osin sairaanhoitopiirin johtajalle. Käyttösuunnitelma on käsitelty kuntayhtymän johtoryhmässä tämän mukaisesti.

 

Tarkastuslautakunta toteaa että mikäli voimassa olevat säännöt eivät ole johtamisjärjestelmän kannalta tarkoituksenmukaisia, tulee niitä muuttaa asianmukaisessa päätöksentekojärjestyksessä.

 

Hallitus on päättänyt esittää valtuustolle 22.5.2017 hyväksyttäväksi uuden hallintosäännön joka muun muassa sisältää edellä mainitun delegoinnin periaatteen. Uuden hallintosäännön mukaisesti hallitus ei enää erikseen hyväksy käyttösuunnitelmia. Sairaanhoitopiirin johtaja esittää hallitukselle hyväksyttäväksi toimintaohjeen joka sisältää organisatoriset velvollisuudet ja vastuut sekä tilivelvollisuudet. Sairaanhoitopiirin johtaja raportoi toiminnan ja talouden toteutumasta hallitukselle siten että hallituksen toimeenpanovastuulle kuuluva valvontavelvollisuus täyttyy.

 

TALOUS JA ALIJÄÄMÄN KATTAMINEN

Tarkastuslautakunta kiinnittää huomiota siihen että kilpailukykysopimuksen tuomaa henkilöstökulujen säästöä ei pystytty kerryttämään ylijäämäksi. Taloussuunnitelmassa 2017 kilpailukykysopimuksen vaikutus on otettu täysimääräisenä huomioon.

 

TUOTTAVUUSOHJELMA

Tarkastuslautakunta viittaa Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitoksen (THL) tuottavuusvertailuun jossa KYSin tuottavuuden kehittyminen verrattuna muihin yliopistosairaaloihin on ollut selvästi muita heikompaa. Tarkastuslautakunta esittää tämän taustaksi vuosien 2011-2015 indeksoidun kehityksen.

 

Tämä ei ota sitä lainkaan huomioon, että KYSin tuottavuus tällä mittarilla lähtötilanteessa oli 20 % korkeampi kuin muiden yliopistosairaaloiden, johtuen siitä että erityisesti vanhuspotilaita hoidettiin epätarkoituksenmukaisesti erikoissairaanhoidon vuodepaikoilla. Tästä syntyvä tuotoksen määrä ylitti merkittävästi vertailutason. Tuottavuusohjelman tavoitteiden mukaisesti tämä liikakäyttö on nyt purettu, minkä seurauksena KYS on palannut suhteellisesti yliopistosairaalaa vastaavalle tasolle, ollen neljäs. KYSin menokehitys on sinänsä ollut hyvinkin vertailukelpoista muihin yliopistosairaaloihin nähden.

 

Vahvistetun strategian mukaisesti terveyshyödyn tuottaminen tulee olla ensisijaisena tavoitteena tuotannollisen suoritteiden määrän ja kustannusten tarkastelun sijasta. Tarkastuslautakunta toteaakin että esimerkiksi KYSin henkilötyön tuottavuus suhteessa hoidettujen potilaiden määrään vastaavalla aikavälillä on noussut.

 

Tarkastelussa tulee ottaa huomioon myös että mainittu THL:n tuottavuusmittari on puhtaasti somaattinen eikä sisällä lainkaan mielenterveyspalvelujen arviointia, mikä nykypäivänä on eräs suurimmista ja voimakkaimmin kasvavista toiminnan alueista.

 

UUDISRAKENNUSTEN TUOTTAVUUSTARKASTELU

Ensimmäisessä vuotta 2016 koskeneessa tuottavuusarvioinnissa ei vielä tullut esiin yksiselitteisiä havaintoja suuntaan tai toiseen. Leikkaussalien käyttöaste nousi mutta ei aivan tavoitteen mukaisesti.

 

Toisaalta on huomattava että uusien sairaaloiden osuus koko hoitoketjusta on muuttunut siten että potilaat tulevat entistä enemmän kotoa käsin leikkauksiin tai vaikkapa syöpähoitoihin. Tuottavuuden arviointi vaatii näin koko hoitoketjun näkökulmaa. Tarkastelu uusitaan vuosille 2017 ja 2018.

 

TUTKIMUS JA OPETUS

Tutkimuksen, kehityksen ja opetuksen osuutta on selvitetty maakunta- ja sote-uudistuksen työryhmissä. Valtuuston hyväksymä strategia tukee vahvasti tätä yliopistosairaalan roolia. Tarkastuslautakunta kiinnittää huomiota kuntien rahoitusosuuteen. Näkemyksemme mukaan tämä siirtyisi maakunnan vastuulle sote-uudistuksen yhteydessä ja on yksi KYSin kannalta keskeisistä teemoista.

 

HOITOTAKUU JA HOITOON PÄÄSEMISEN KITKATEKIJÄT

KYS on ollut yhteydessä Valviran kanssa keinoista päästä hoitotakuun rajoihin. Leikkaussalihenkilökuntaa ohjataan vuonna 2017 lisää yhden tiimin verran muista toiminnoista, ja lisäksi otetaan soveltuvin osin ostopalveluja käyttöön. Tavoitteena on pysyä hoitotakuussa.

 

PÄIVYSTYS

Tarkastuslautakunta toteaa että päivystyssisäänottojen määrässä ja hoitoon takaisin palaavien määrässä (ns. readmissiot) ei saavutettu tavoiteltua kehitystä. Tämä liittyy osittain päivystyksen uudistukseen. Uudet päivystyksen tilat valmistuivat keväällä 2017 ja toimintamalleja edelleen kehitetään. Toimintamallin uudistus sisältää myös päivystyksen ja ensihoidon liittämisen yhteiseen palvelukeskukseen vuoden 2018 alusta.

 

 

 

 

 

Esitys                                 

Sairaanhoitopiirin johtaja:

 

Hallitus merkitsee tiedoksi sairaanhoitopiirin johtajan vastineen ja esittää sen edelleen tiedoksi valtuustolle.

 

 

Päätös                               

Esitys hyväksyttiin.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa