Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Erva-tutkimustoimikunta
Pöytäkirja 13.03.2017 Pykälä 8



 

 

8 §

 244/13.01.02.00/2016

 

Sosiaali- ja terveysministeriön päätös: Valtion rahoitus yliopistotasoiseen terveyden tutkimukseen vuonna 2017

 

 

Erva-tutkimustoimikunta 13.3.2017 8 §

 

Sosiaali- ja terveysministeriö on tehnyt 12.1.2017 euromääräisen päätöksen VTR:n jakamisesta erva-alueille. Vuonna 2017 tutkimukseen on varattu 20 000 000 euroa, mistä KYSin erva-alueen osuus on 2 780 000 euroa. Päätös Valtion rahoitus yliopistotasoiseen terveyden tutkimukseen vuonna 2017 on liitteenä.

 

Esitys                                 

Tiedoksi KYS erva-tutkimustoimikunnalle Sosiaali- ja terveysministeriön päätös Valtion rahoituksesta yliopistotasoiseen terveyden tutkimukseen vuonna 2017 ja euromääräinen päätös Valtion tutkimusrahoituksesta KYSin erityisvastuualueella 2017.

 

 

Päätös                               

KYS erva-tutkimustoimikunta otti asian tiedoksi.

 

 

 

 

Liitteet

3

Valtion rahoitus yliopistotasoiseen terveyden tutkimukseen vuonna 2017

 

4

Valtion tutkimusrahoitus KYSin erityisvastuualueella 2017