Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 11.09.2017/Pykälä 129

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

129 §

 334/00.00.01.00.00/2017

 

Kuntayhtymän hallituksen jäsenten vaali

 

 

Kuntayhtymän hallitus 11.9.2017 129 §

 

Valmistelijat:
henkilöstöjohtaja Janne Niemeläinen, puh. 044 717 9460
sähköpostiosoite:
janne.niemelainen@kuh.fi

toimistopäällikkö Karitta Peiponen, puh. (017) 173 594

sähköpostiosoite: karitta.peiponen@kuh.fi

 

Kuntalain 30 §:n 1 momentin mukaan

 

Kunnan toimielimiä ovat valtuuston lisäksi kunnanhallitus ja tarkastuslautakunta. Valtuusto voi lisäksi asettaa: 1) kunnanhallituksen alaisena toimivia lautakuntia tai niiden sijaan valiokuntia hoitamaan pysyväisluonteisia tehtäviä; 2) johtokuntia liikelaitoksen tai tehtävän hoitamista varten; 3) jaostoja kunnanhallitukseen, lautakuntaan, valiokuntaan ja johtokuntaan.

Kunnan toimielimiä ovat valtuuston lisäksi kunnanhallitus ja tarkastuslautakunta.

Valtuusto asettaa kunnanhallituksen.

Kuntalain 58 §:n mukaan

 

Kuntayhtymän päätösvaltaa käyttää yhtymävaltuusto tai yhtymäkokous. Jäljempänä 61 §:ssä tarkoitetussa yhden toimielimen kuntayhtymässä päätösvalta jakautuu jäsenkunnille ja kuntayhtymän toimielimelle perussopimuksessa sovituin tavoin.

Kuntayhtymällä voi olla myös muita perussopimuksessa sovittuja toimielimiä.

Kuntayhtymän muiden kuin 1 momentissa tarkoitettujen toimielinten kokoonpano on sovitettava sellaiseksi, että se vastaa jäsenkuntien valtuustoissa edustettuina olevien eri ryhmien kuntavaaleissa saamaa ääniosuutta kuntayhtymän alueella vaalilaissa säädetyn suhteellisuusperiaatteen mukaisesti.

Kuntayhtymän perussopimuksen 12 §:n 1 momentin mukaan

Sairaanhoitopiiriä johtaa valtuuston alaisena hallitus.

Kuntalain 76 §:n mukaan:

Vaalikelpoinen kuntayhtymän toimielimiin on henkilö, joka 71 §:n mukaan on vaalikelpoinen kuntayhtymän jäsenkunnan luottamustoimeen. Vaalikelpoinen ei kuitenkaan ole 72 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu henkilö eikä saman kuntayhtymän palveluksessa oleva henkilö.

Vaalikelpoinen muun kuin 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen jäseneksi ei ole myöskään henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä tai säätiössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle toimielimessä tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

Johtokuntaan ja toimikuntaan voidaan kuitenkin valita sellainenkin henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen kuntayhtymän muihin toimielimiin tai jonka kotikunta ei ole kuntayhtymän jäsenkunta.

Kuntayhtymän perussopimuksen 13 §:n mukaan:

 

Jäsenten lukumäärä ja valitseminen

 

Valtuusto valitsee toimikaudekseen hallitukseen yh­deksän (9) jäsentä ja heille henkilökohtaiset vara­jäsenet.  Yksi jäsenistä valitaan puheenjohta­jaksi ja yksi varapuheenjohtaja. 

 

Lisäksi Itä-Suomen yliopistolla on oikeus nimetä hal­li­tukseen kaksi (2) jä­sentä ja heille henkilökoh­taiset varajäsenet.

 

Hallituksen kokoonpano on, yliopiston nimeämiä jäseniä lukuun ottamatta, sovi­tetta­va sellaiseksi, että se vastaa jäsenkuntien valtuustoissa edus­tet­tui­na olevien eri ryhmien kunnallisvaaleissa saamaa ää­niosuutta sai­raan­hoito­piirin alueella kunnallis­vaalilaissa sääde­tyn suhteellisuuspe­ri­aatteen mu­kaisesti, minkä lisäk­si hallituksen jäseniä valit­taessa on pyrit­tävä alu­eelliseen tasapuolisuuteen.

 

Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 4a §:n 1 momentin mukaan:

 

Valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä sekä kunnallisissa että kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

Tasa-arvon toteutuminen merkitsee sitä, että hallituksessa tulee olla sekä naisia että miehiä, kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

Vuonna 2017 pidetyissä kunnallisvaaleissa saivat eri ryhmät ääniä sairaanhoitopiirin jäsenkunnissa seuraavasti:

 

Puolue

Äänimäärä

Vertausluvut

1/1

1/2

1/3

1/4

1/5

1/6

SDP

20 991

20 991

10496

6997

5248

4198

3499

KOK

17 766

17 766

8883

5922

4442

3553

2961

KESK

32 611

32 611

16306

10870

8153

6522

5435

VAS

11 184

11 184

5592

3728

2796

2237

1864

KD

6 232

6 232

3116

2077

1558

1246

1039

VIHR

8 757

8 757

4379

2919

2189

1751

1460

PS

11 059

11 059

5530

3686

2765

2212

1843

MUUT

 

713

713

357

238

178

143

119

Yhteensä

109 313

 

Äänimäärien perusteella muodostuivat ryhmittäin vertailuluvuiksi edellä olevassa taulukossa esitetyt luvut. Vertailulukujen perusteella eri ryhmät saavat kuntayhtymän hallitukseen edustajia seuraavasti:

 

KESK            3

SDP              2

KOK              2

VAS              1

PS                 1

 

Itä-Suomen yliopisto on nimennyt hallitukseen varsinaiset jäsenet ja heille henkilökohtaiset varajäsenet seuraavasti:

 

varsinainen jäsen             henkilökohtainen varajäsen

 

Jukka Pelkonen                 Marjukka Kolehmainen

Jussi Kauhanen                  Kimmo Räsänen

 

Valitessaan 9 jäsentä hallitukseen valtuuston tulee ottaa huomioon kunnallisvaalin tuloksen perusteella määräytyvä poliittinen edustavuus sekä miesten ja naisten välisen tasa-arvon toteutuminen. Lisäksi valtuuston on vaalia suorittaessaan pyrittävä alueellisen tasapuolisuuden toteuttamiseen. Yliopistoa valtuustossa edustavilla jäsenillä ei ole äänioikeutta hallitusta valittaessa (erikoissairaanhoitolain 25 §).

 

 

 

Esitys                                 

Sairaanhoitopiirin johtaja:

 

Hallitus esittää valtuustolle, että valtuusto valitsee hallitukseen yhdeksän (9) varsinaista jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet sekä valitsee yhden varsinaisista jäsenistä hallituksen puheenjohtajaksi ja yhden hallituksen varapuheenjohtajaksi. Valtuusto merkitsee tiedoksi Itä-Suomen yliopiston hallitukseen nimeämät jäsenet.

 

 

 

Päätös                               

Hallitus hyväksyy sairaanhoitopiirin johtajan esityksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa