Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 14.11.2017/Pykälä 22

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

22 §

 106/00.02.02/2017

 

Päivystys ja teho

 

 

Tarkastuslautakunta 14.11.2017 22 §

 

Tarkastuslautakunnan vuoden 2017 työohjelman mukaisesti tämän kokouksen yhtenä teemana on kuulla tilannekatsaus Päivystys ja Tehohoito –palveluyksikön (PY230) toiminnasta ja henkilöstötilanteesta. Palveluyksikön henkilöstötilanne on ollut kesän ja syksyn aikana useaan kertaan esillä julkisuudessa ja myös viranomaisten valvontatoimien kohteena.

 

Johto on teettänyt ulkopuolisella taholla selvityksen Tehon, heräämän ja päivystysalueen kuormituksesta, resursseista ja vaihtoehdoista nykyisen tilanteen korjaamiseksi. Aluehallintovirasto on antanut asiaa koskevan oman tarkastuskertomuksensa. Henkilöstö ja johto ovat syksyn aikana etsineet yhdessä ratkaisuja tilanteen korjaamiseksi.

 

Tähän tarkastuslautakunnan kokoukseen on kutsuttu palveluyksikön johtoa sekä Päivystyksen ja Tehohoidon vastuuviranhaltijoita kertomaan palveluyksikön prosessien toimivuuteen ja henkilöstötilanteeseen liittyvistä asioista ja toimenpiteistä ilmenneiden ongelmien ratkaisemiseksi.

 

 

 

Esitys                                 

Reviisori:

 

Tarkastuslautakunta kuulee vastuuviranhaltijoiden selvityksen Päivystys ja Tehohoito –palveluyksikön prosessien toimivuudesta ja henkilöstötilanteesta.

 

 

Päätös                               

Tarkastuslautakunta kuuli vastuuviranhaltijoiden selvitykset ja merkitsi ne tiedoksi.

 

Merkittiin, että Sanna Kauppinen saapui paikalle tämän asian käsittelyn aikana klo 13.10.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa