Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 16.06.2020/Pykälä 17

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

17 §

 527/10.03.02.01.00/2018

 

Psykiatriatalo -hanke ja Julkulan sairaalan tilanne

 

 

Omistajaohjausjaosto 16.6.2020 17 §

 

Kuntayhtymän hallitus 25.5.2020 84 §

 

 

Valmistelija:

vs. kiinteistöjohtaja Hannu Lahti, 044 711 3691, hannu.lahti@kuh.fi

 

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin Kuopion kaupungin alueella tarjoamia nuoriso- ja aikuispsykiatrian palveluita tuotetaan neljällä eri kiinteistöllä. Toimitilojen hajallaan olo vaikeuttaa sujuvaa työskentelyä, aiheuttaa runsaasti työajankäyttöön liittyvää ylimääräistä suunnittelua ja kustannuksia. Osassa nykyisiä toimitiloja esiintyy runsaasti eriasteisia sisäilmaongelmia. Osalle henkilökuntaa ja potilaita nämä Julkulan sairaalan tilat aiheuttavat jatkuvaa terveyshaittaa ja osa henkilökunnasta ei pysty työskentelemään tiloissa lainkaan. Tiloja on tutkittu ja korjattu useiden vuosien ajan, mutta sisäilmaolosuhteita ei ole onnistuttu parantamaan merkittävästi. Julkulan sairaalan peruskorjaus vaatisi mittavan talotekniikan uusimisen, jotta se saataisiin vastaamaan tämän päivän vaatimuksia. Lisäksi uuden toimintamallin toteuttaminen aiheuttaisi laajoja rakenteellisia muutostöitä. Peruskorjaus on kalliimpi ratkaisu kuin uusien tilojen rakentaminen. Nykyiset nuoriso- ja aikuispsykiatrian erikoissairaanhoidon tilat eivät myöskään enää vastaa lisääntyneisiin ja muuttuneisiin tilatarpeisiin. Suurin osa nykyisistä toimitiloista ovat vanhanaikaisia ja teknisen käyttöikänsä päässä.

 

Hankesuunnitelmassa esitetään, että Kuopiossa sijaitsevat erikoissairaanhoidon tuottamat nuoriso- ja aikuispsykiatrian avo- ja osastohoidon toiminnot keskitetään yhteen nykyisestä hajautetusta rakenteesta ja siirretään uudisrakennuksen tiloihin KYSin pääsairaalan, Puijon sairaalan, yhteyteen. Lisäksi uudisrakennukseen sijoittuu sairaalakoulu ja Nuorten yhdistelmälaitos, jotka ovat Kuopion kaupungin tuottamaa toimintaa. Uudisrakennus sisältää 77 sairaansijaa, nuorten yhdistelmälaitoksen 10 laitospaikkaa ja noin 350 työntekijän työtilat.

 

Puijon sairaalan yhteyteen rakennettava uudisrakennus mahdollistaa psykiatrisen päivystystoiminnan niveltymisen perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteispäivystykseen entistä paremmin. Järjestely mahdollistaa siten monipuolisen konsultaatiotoiminnan. Päivystysprosessi toimii parhaiten potilaan näkökulmasta, kun päivystysvastaanottotoimintaa on Puijon sairaalassa ja Psykiatriatalossa. Päivystyspisteiden välimatka on lyhyt ja se mahdollistaa henkilökunnan joustavan liikkumisen niiden välillä kysynnän mukaisesti. Psykiatriatalossa toimii sairaalaan tulevien potilaiden vastaanotto sekä yöaikainen vastaanotto klo 21-07.

 

Uudisrakennuksen myötä on mahdollista toteuttaa potilaiden saumaton hoito poliklinikan ja vuodeosastojen välillä, kun psykiatrian toiminnat sijaitsevat samassa rakennuksessa lähellä toisiaan. Psykiatrian avo- ja osastohoidon raja hämärtyy, kun kaikki toiminnot saadaan keskitettyä samaan uudisrakennukseen. Toimintaa kehitetään yhä avohoitopainotteisemmaksi, josta seuraa se, että osastohoitojaksoilla hoidetaan vain kaikkein vaikeimmin hoidettavat potilaat.

Psykiatrian toimintojen keskittämisellä pääsairaalan alueelle on arvioitu tuottavan henkilöstö-kustannusten vähennystä nykyisestä n. 1,6 M€/v, joka tarkoittaa 31 henkilötyövuoden vähennystä vuoteen 2023 mennessä. Hankkeen arvioitu investointikustannus on noin 42,2 milj. euroa.

 

Psykiatrintalon hankesuunnitelmassa on huomioitu 2019 laadittu selvitys Psykiatrian ja nuorisopsykiatrian järjestämisen ja toimintamallin suunnittelusta Pohjois-Savon maakunnassa. Selvitystyöhön osallistui psykiatrian erikoissairaanhoidon ja perustason mielenterveys- ja päihdepalvelujen edustajia koko maakunnan alueelta.

 

 

 

Esitys                 

 

Sairaanhoitopiirin johtaja:

 

Kuntayhtymän hallitus hyväksyy vs. kiinteistöjohtajan esityksen ja esittää sen edelleen valtuuston hyväksyttäväksi.

 

 

 

 

 

Päätös              

Tämä asia käsiteltiin § 77 jälkeen.

 

Sairaanhoitopiirin johtaja teki kokouksessa seuraavan esityksen:

 

Kuntayhtymän hallitus hyväksyy vs. kiinteistöjohtajan esityksen seuraavasti:

 

Kuntayhtymän hallitus hyväksyy psykiatriantalon hankesuunnitelman toteutettavaksi hankeryhmän esityksen mukaisesti ja esittää sen edelleen kuntayhtymän valtuustolle hyväksyttäväksi siten, että :

 

• hanke varaudutaan toteuttamaan vuosien 2020-2023 aikana

• toteutussuunnittelu käynnistetään välittömästi

 

Lisäksi todetaan, että STM:n poikkeuslupaa investoinnin käynnistämiseksi tullaan hakemaan valtuuston päätöksen tultua voimaan kesällä 2020

 

Hallitus hyväksyy sairaanhoitopiirin johtajan kokouksessa tekemän esityksen.

 

 

 

 

 

 

Kuntayhtymän valtuusto 15.6.2020 14 §

 

 

Esitys                 

Hallitus:

 

Hallitus esittää hankesuunnitelman kuntayhtymän valtuustolle hyväksyttäväksi siten, että:

 

• hanke varaudutaan toteuttamaan vuosien 2020-2023 aikana

• toteutussuunnittelu käynnistetään välittömästi

 

Lisäksi todetaan, että STM:n poikkeuslupaa investoinnin käynnistämiseksi tullaan hakemaan valtuuston päätöksen tultua voimaan kesällä 2020

 

Päätös

 

Omistajaohjausjaosto 16.6.2020

 

Esitys                                 

Sairaanhoitopiirin johtaja:

 

Omistajaohjausjaosto linjaa jatkovalmistelusta Julkulan kiinteistön suhteen.

 

 

Päätös                               

Omistajaohjausjaosto päättää, että kaavoitustöiden on jatkuttava ja kiinteistöhallinnon on etsittävä kiinteistölle sopivaa ostajaa.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa