Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 19.10.2020/Pykälä 152

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

Omistajaohjausjaosto

23 §

5.10.2020

 

152 §

 1586/00.04.02/2020

 

Sakupe Oy:n osakepääoman korotus

 

 

Päätöshistoria

 

Omistajaohjausjaosto 5.10.2020 23 §

 

 

Valmistelija:

Henkilöstö- ja hallintojohtaja Janne Niemeläinen, janne.niemelainen@kuh.fi, 044 717 9460

 

Sakupe Oy:n hallitus päätti ylimääräisen yhtiökokouksen (9.8.2018) valtuuttamana kokouksessaan (9.8.2018) suunnatusta osakeannista ja sen ehdoista seuraavasti:

 

1.Annissa annetaan merkittäväksi enintään 1000 kappaletta Sakupe Oy:n uusia osakkeita.

 

2. Osakkeiden merkintäoikeus (enintään 500 osaketta) on kunnilla, kuntayhtymillä ja julkisomisteisilla yhteisöillä. Hallitus hyväksyy kunkin merkitsijän tekemän merkinnän erikseen jälkikäteisesti.

 

Tämän lisäksi Pohjois-Savon Sairaanhoitopiirin kuntayhtymällä on oikeus merkitä enintään 500 yhtiön uutta osaketta. Pohjois-Savon Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän purkautuessa maakuntauudistuksen johdosta 1.1.2021 alkaen, siirtyy osakkeiden merkintäoikeus kuntayhtymän sijaan tulevalle maakunnalle, siltä osin kuin Pohjois-Savon Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ei ole käyttänyt merkintäoikeuttaan. Pohjois-Savon Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tai sijaan tulevan maakunnan osakemerkintä ei vaadi hallituksen jälkikäteistä hyväksyntää.

 

3. Anti toteutetaan suunnattuna ja annille on yhtiön kannalta OYL:n 9 luvun 4 §:n mukainen painava taloudellinen syy, koska järjestelyn tarkoituksena on laajentaa yhtiön omistajapohjaa ja yhtiön pesula- ja tekstiilihuoltopalveluiden asiakaskuntaa.

 

4. Osakekohtainen merkintähinta on 500 euroa per osake. Merkintähinta perustuu Sakupe Oy:n osakkeen arvonmäärityksen (2017) mukaiseen käypään arvoon ja yhtiön osakkeen arvonmäärityksen jälkeen tapahtuneeseen arvonnousuun. Merkintähinta kirjataan kokonaisuudessaan sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

 

5. Osakkeet tulee merkitä 31.12.2021mennessä ja maksaa viimeistään yhden (1) kuukauden kuluttua merkinnästä.

 

Edellä esitetyn suunnatun osakeannin perusteella Sakupe Oy on vuosien 2019 ja 2020 aikana saanut useita uusia pienosakkaita. Sakupe Oy:llä on tällä hetkellä yhteensä 24 osakkeenomistajaa. Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri on edelleen Sakupe Oy:n enemmistöosakas, sillä se omistaa 19.100 kpl yhtiön 38.163 osakkeesta, mikä vastaa 50,048% omistusosuutta. 

 

Tampereen kaupunki on myötä ilmaissut halukkuutensa merkitä suunnatusta osakeannista 200 kpl Sakupe Oy:n osakkeita, joka mahdollistaisi Sakupe Oy:n tekstiilipalveluiden käytön Tampereen kaupungin kohteissa. Tällä olisi Sakupe Oy:n toimintaan ja talouteen tulevaisuudessa varsin positiivinen vaikutus.

 

Tampereen kaupungin osakemerkinnällä olisi kuitenkin vaikutus myös omistusosuuksiin siten, että KYS:n osuus laskisi alle 50%:n. Säilyttääkseen enemmistöosakkaan asemansa ja varmistaakseen Sakupe Oy:n tytäryhtiöaseman konsernissa, myös KYS:n tulisi käyttää Sakupe Oy:n osakkeiden merkintäoikeuttaan. 

 

Osake-enemmistö säilyy 200 kpl:n osakemerkinnällä, ja merkintähinnan ollessa 500 euroa per osake. Tämä tarkoittaa 100.000 euron investointia Sakupe Oy:n osakemerkintään.

 

 

Esitys                                 

 

Sairaanhoitopiirin johtaja:

 

Omistajaohjausjaosto päättää esittää hallitukselle, että se merkitsee 200 kpl Sakupe Oy:n osaketta 500 euron kappalehintaan vuonna 2021.

 

 

 

 

Päätös                               

Kari Janhonen poistui kokouksesta esteellisenä ennen asian käsittelyn aloittamista.

 

Sairaanhoitopiirin johtaja teki kokouksessa muutetun päätösesityksen:

 

Omistajaohjausjaosto päättää esittää hallitukselle, että Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin saatua Tampereen kaupungin osakemerkintäpäätöksen, Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri merkitsee 200 kpl Sakupe Oy:n osaketta 500 euron kappalehintaan vuonna 2021.

 

 

 

 

Kuntayhtymän hallitus 19.10.2020 152 §

 

 

Esitys                                 

Sairaanhoitopiirin johtaja:

 

Hallitus päättää hyväksyä omistajaohjausjaoston esityksen.

 

 

 

Päätös                               

Kari Janhonen ja Jaakko Kekoni poistuivat kokouksesta esteellisinä ennen asian käsittelyn aloittamista.

 

Hallitus hyväksyy sairaanhoitopiirin johtajan esityksen.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa