Dynasty tietopalvelu : PSSHP
Dynasty tietopalvelu Haku RSS PSSHP

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 16.05.2023/Pykälä 44

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

44 §

 1731/00.03.00.01/2022

 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2022

 

 

Tarkastuslautakunta 16.5.2023 44 §

Kuntalain (410/2015) 121 §:n mukaan tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko yhtymäkokouksen asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

 

HE 241/2020 mukaan hyvinvointialueille siirrettyjen kuntayhtymien kaikki toimielimet tarkastuslautakuntaa lukuun ottamatta lakkasivat kuntayhtymän siirtyessä hyvinvointialueelle. Siirtyvän kuntayhtymän tarkastuslautakunnan tulee kuitenkin osallistua vielä asianomaisen kuntayhtymän viimeisen toimintavuoden hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämiseen. Siirrettävän kuntayhtymän tilintarkastaja hoitaa myös sopimuksensa mukaisesti kuntayhtymän viimeisen kalenterivuoden hallinnon, kirjanpidon ja tilinpäätöksen tarkastamisen ja laatii tilintarkastuskertomuksen.

 

HE 241/2020 todetaan myös, että viimeisen tilinpäätöksen allekirjoittaminen ja käsittely sekä vastuuvapauden myöntäminen tapahtuvat siinä organisaatiossa, jolle lakkaavan kuntayhtymän toiminta siirtyy. Esityksen aluevaltuustolle tekisi muodollisesti hyvinvointialueen ja yhtymän oma tarkastuslautakunta, mutta esitys perustuisi sisällöllisesti siirretyn kuntayhtymän tarkastuslautakunnan valmisteluun.

 

 

 

Esitys                                 

Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja:

Tarkastuslautakunta hyväksyy osaltaan vuoden 2022 arviointikertomuksen ja saattaa sen Pohjois-Savon hyvinvointialueen aluevaltuustolle käsiteltäväksi.

 

Tarkastuslautakunta pyytää, että aluehallitus antaa lausunnon niistä toimenpiteistä, joihin se on ryhtynyt tai päättänyt ryhtyä arviointikertomuksessa esitettyjen havaintojen johdosta.

 

 

 

Päätös                               

Merkittiin pöytäkirjaan, että Katja Yli-Monni poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 14:05-14:17 (HL 28.1, kohta 4).  Heikki Haatainen poistui kokouksesta klo 14:11-14:14 (HL 28.1, kohta 7).

 

Tarkastuslautakunta hyväksyi osaltaan vuoden 2022 arviointikertomuksen ja päätti saattaa sen Pohjois-Savon hyvinvointialueen aluevaltuustolle käsiteltäväksi.

 

Puheenjohtaja toimi pöytäkirjan pitäjänä pykälän ajan.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa