RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 10.10.2016 Pykälä 117
117 § |
188/00.01.01.01/2016 |
Hoitotyön palveluyksikön laajentuminen
Kuntayhtymän hallitus 10.10.2016 117 §
Hoitotyön palveluyksikön suunnittelu aloitettiin vuonna 2014 ja hallitus päätti 18.8.2014 perustaa 1.1.2015 alkaen Hoitotyön palveluyksikön ja hyväksyi uuden toimintamallin pilotoinnin kliinisten hoitopalvelujen palvelualueella. Yksikköön siirtyivät kaikki vakituiset ja määräaikaiset sijaiset (yli 500 työntekijää). Pilotti täytti pääsääntöisesti toiminnalle asetetut tavoitteet: henkilöstömenojen säästötavoitteesta toteutui 1,2 M€, äkillisten sijaistarpeiden täyttöaste oli yli 80 %, esimiesten työnjako uudistui, henkilöstön liikkuvuus lisääntyi, ns. keikkalaisten käyttö ja sairauslomat vähenivät.
Arviointitietojen ja toiminnasta saatujen kokemusten perusteella toimintamalli halutaan laajentaa koskemaan myös Päivystyksen ja tehohoidon palveluyksikköä. Muutoksen tavoitteina ovat mm. hoitohenkilöstön yhdenvertainen kohtelu, hoitotyön tuottavuuden lisääminen, lyhytaikaisten sijaisten käytön väheneminen, lähiesimiestyön selkeyttäminen sijaisten hallinnan osalta ja akuuttihoidon osaamisen lisääminen ja laajentaminen KYSissä.
Muutoksesta tunnistettuja hyötyjä PA20:n ja PY 230:n näkökulmasta ovat yhtenäinen vuosilomasuunnittelu ja sijaishankinnan käytännöt, akuuttisijaisvälitys palvelee myös tehohoitoa, esimiestyötä voidaan kohdistaa entistä enemmän mm. kehittämiseen, sijaisten osaamisen taso nousee ja hoidon laatu paranee sekä tehohoidon vakituisen henkilökunnan työsidonnaisuus vähenee (äkillisten poissaolojen järjestelyt).
Yhteistoimintalain mukaiset henkilöstön kuulemistilaisuudet on järjestetty 18. ja 25.4.2016, henkilöstöinfo 22.6.2016 ja työyksiköiden henkilöstökokoukset kevään ja kesän 2016 aikana.
Esitys
Hallintoylihoitaja:
Hallitus päättää, että hoitotyön palveluyksikön toiminta laajenee Päivystyksen ja tehohoidon palveluyksikköön 1.1.2017 alkaen. Samalla käynnistetään valmistelutyö yhtenäisen, koko hoitotyön sijaishenkilöstöä koskevan HR-toimintamallin käyttöönottamiseksi KYSissä vuoden 2018 alusta alkaen.
Päätös
Esitys hyväksyttiin.
Liitteet |
3 |
Hoitotyön palveluyksikön laajentaminen hallitus 10.10.2016 |
351/01.01.00.00/2016 |
Nimikemuutokset vuonna 2017
Kuntayhtymän hallitus 10.10.2016 118 §
Nimikemuutokset perusteluineen palvelualueittain ovat liitteenä. Kuntayhtymän johtoryhmä on käsitellyt esitykset 27.9.2016.
Muutoksille on olemassa liitteessä mainitut perustelut, jotka liittyvät:
- lean-ajattelun jalkauttamiseen toimintojen ja rakenteiden uudistamisen myötä tuottavuuden parantamiseksi,
- viranhaltijoiden tieteelliseen pätevöitymiseen, laajentuneisiin tehtäviin ja niiden vaatimusten kasvamiseen,
- palveluyksiköiden toiminnan kehittämiseen, joka edellyttää henkilöstörakenteen muuttamista vastaamaan vaativaa erikoissairaanhoitoa.
Nimikemuutosten kustannusvaikutus vuositasolla on 262.684 €.
Esitys
Sairaanhoitopiirin johtaja:
Hallitus päättää hyväksyä liitteenä olevat virka- ja tehtävänimikemuutokset voimaan tulevaksi 1.1.2017.
Päätös
Esitys hyväksyttiin.
Liitteet |
4 |
Nimikemuutokset 2017 hallitus 10.10.2016 |