RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.psshp.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 29.01.2018/Pykälä 20
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Ympäristöohjelma 2018-2020 |
Kuntayhtymän johtoryhmä |
178 § |
12.12.2017 |
20 § |
555/11.00.00/2017 |
Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin ympäristöohjelma 2018-2020
Päätöshistoria
Kuntayhtymän johtoryhmä 12.12.2017 178 §
Valmistelija:
hallintoylilääkäri Martti Kansanen, puh. 044 717 2111
sähköpostiosoite: martti.kansanen@kuh.fi
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri on julkaissut vuosittain ympäristöohjelman, jonka kuntayhtymän hallitus hyväksyy ja saattaa valtuustolle tiedoksi.
Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän Kuopion yliopistollisen sairaalan ympäristöohjelmia on julkaistu säännöllisesti vuodesta 2003 ja toiminnan ympäristövaikutuksista on raportoitu vuodesta 1997 lukien. Toiminnanvaikutuksista ympäristöön on kannettu huolta jo pitkän aikaa ja työ jatkuu myös tulevaisuudessa. Nykymuotoinen ympäristötyöryhmä aloitti toimintansa jätehuollon työryhmänä vuonna 1996. Huoli ympäristöstä on jokaisen yhteinen asia ja erityisesti tähän huoleen vastaamisesta tulee huolehtia suurissa organisaatioissa. Sairaanhoitopiiri on vahvasti sitoutunut ympäristöystävälliseen toimintatapaan ja määrätietoiseen ympäristönsuojeluun.
Vastuuta ympäristöstä ulotetaan paitsi palvelualueille myös konserniin kuuluville liikelaitoskuntayhtymille, jotka ovat tilaaja-tuottajamallin mukaisessa toimittajasuhteessa sairaanhoitopiiriin tilaamien palveluiden tuottajina.
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri on tehnyt energiatehokkuussopimuksen Työ- ja elinkeinoministeriön kanssa vuosille 2017–2025. Energiankäytön tehostaminen on iso haaste, joka otetaan vakavasti suunniteltaessa ja rakennettaessa uusia toimitiloja ja peruskorjauksia lähivuosikymmenen aikana. Energiatehokkuuden lisäksi ohjausryhmä haluaa nostaa esille resurssiviisaan toimintatavan sekä materiaalikäytön tehokkuuden parantamisen. Ympäristöohjelma tukee LEAN-ajattelun mukaista toimintojen suunnittelua ja johtamista.
Konserniin kuuluvien organisaatioiden (IS-Hankinta, Istekki, Islab, Sakupe, Servica) velvoitetaan noudattamaan ja tukemaan toiminnallaan ympäristöohjelman päämääriä ja tavoitteita.
Kuntayhtymän johtoryhmä velvoittaa palvelualueita ja palvelukeskuksia käsittelemään ympäristöohjelman omissa organisaatioissaan.
Ympäristöohjelma laaditaan kolmivuotiskaudeksi vuosille 2018 - 2020, josta ensimmäinen vuosi on sitova. Ohjelma päivitetään vuosittain. Kolmivuotiskauden painopistealueet ovat
- Materiaali- ja resurssiviisaus
- Energiatehokkuus
- Kierrätyksen edistäminen
Ympäristöohjelman tavoitteiden toteuttaminen vaatii jatkuvaa viestintää ja koulutusta ja jokaisen yksikön ja yksittäisen työtekijän sitoutumista ympäristöohjelman tavoitteisiin.
Esitys
Hallintoylilääkäri:
KUJO hyväksyy Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin ympäristöohjelman vuosille 2018-2020 ja esittää sen hallituksen hyväksyttäväksi, joka saattaa sen tiedoksi valtuustolle.
Päätös
Ympäristöohjelma esitetään hallituksen hyväksyttäväksi ja saatetaan tiedoksi valtuustolle. Jokaisen KYSin yksikön edellytetään käsittelevän ohjelman johtoryhmässään arvioidakseen toimintaansa ja kehittämistarpeita suhteessa siihen.
Vastuut:
Martti Kansanen
Kuntayhtymän hallitus 29.1.2018 20 §
Esitys
Sairaanhoitopiirin johtaja:
Hallitus hyväksyy Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin ympäristöohjelman vuosille 2018-2010 ja saattaa sen tiedoksi valtuustolle.
Päätös
Hallitus hyväksyy sairaanhoitopiirin johtajan esityksen.
Liitteet |
13 |
Ympäristöohjelma 2018-2020 |
224/00.00.01.00.04/2018 |
Yhteistyötoimikunnan kokoonpano 2018-2021
Kuntayhtymän hallitus 29.1.2018 21 §
Valmistelija:
henkilöstö- ja hallintojohtaja Janne Niemeläinen, puh. 044 717 9460
sähköpostiosoite: janne.niemelainen@kuh.fi
Vuoden 2018 voimaan tulleen uuden organisaation myötä on tarpeen tarkastella myös yhteistyötoimikunnan kokoonpanoa.
Uudeksi kokoonpanoksi esitetään seuraavaa:
Työnantajan edustajat
Härmä Markku (varajäsen Miettinen Heikki)
Leivonen Kirsi (varajäsen Luostarinen Auli)
Miettunen Risto (varajäsen Penttinen Jorma)
Niemeläinen Janne (varajäsen Hietamäki Marja)
Rossi Markku
SUPER
Räty Kaija (varajäsen Korhonen Arja)
TEHY
Humaloja Sirpa (varajäsen Keinänen Marja Leena)
Kontiainen Hilkka (varajäsen Mäkipanula Katri)
JHL
Kiljander Markku (varajäsen Dubatscheff Birgitta)
JYTY
Antikainen-Lapveteläinen Riitta
(1. varajäsen Sari Korhonen)
(2. varajäsen Sinikka Venäläinen)
JUKO
Leinola Hanna (varajäsen Turtiainen Reetta)
Muraja-Murro Anu (varajäsen Kantanen Anne-Mari)
Työsuojeluvaltuutetut
Jauhiainen Ritva
Keinänen Hannu
Mannberg Pia
Tauriainen Ilpo
Läsnäolo-oikeutetut
Haapala Jari
Halonen Kaarina
Miettinen Merja
Penttinen Jorma
Rajakangas Paula
Siitonen Olli
Vitri Ritva
Asiantuntija Kiiski Leena, työterveyshuollon edustaja
Sihteeri Peiponen Karitta
Esitys
Sairaanhoitopiirin johtaja:
Hallitus hyväksyy yhteistyötoimikunnan kokoonpanon vuosille 2018-2021.
Päätös
Hallitus hyväksyy sairaanhoitopiirin johtajan esityksen täydennettynä siten, että Minna Reijonen on Markku Rossin varalla.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |